| | |

Nopeat perunarieskat

 

perunarieskat ohje

itsetehdyt perunarieskat

 

Alan ymmärtämään ruuhkavuosien merkitystä yhä enemmän ja enemmän. Kun arkisin ei ehdi kunnolla kauppaan saati edes pestä pyykkiä, on sunnuntaista tullut perheemme lepopäivä. Ei turhia suunnitelmia tai kalenterimerkintöjä, ja varsinkin sunnuntai-illat on pyhitetty saunalle ja leipomishetkelle. Normaalisti se on pitsaa tai piirakkaa, mutta tällä kertaa pitkästä aikaa perunamuussia jäi yhdeltä ruualta yli. Valmistin siis saunan jälkeiseksi iltapalaksi herkullisia perunarieskoja.

 

Nopeat ja kovin suositut perunarieskat tuntuvat kelpaavan aina iltapalaksi, kun niitä vain on tarjolla. Ajattelin ottaa näitä seuraavana päivänä töihin, mutta niin vain ne jälleen katosivat parempiin suihin ennen kuin uuninpelti ehti edes jäähtyä. Ota ohje talteen ja nauti näistä aina kun perunamuussia jää vähän yli!

 

Perunarieskat ohje:

noin 3-4 dl löysää perunamuussia

1 luomumuna

noin 2,5 dl ohrajauhoja

(ripaus suolaa)

 

Voit notkistaa perunamuussin ensin tilkalla vettä, ennen kuin sekoitat sekaan muut aineet. Paloittele taikina neljään osaan, ja taputtele jokaisesta palasta pyöreö ohut rieska leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista rieskat 250 asteen lämmössä noin 10-15 minuuttia, kunnes saavat ruskeita pilkkuja. Tarjoa rieskat lämpiminä levitteiden kera ja nauti!

 

ohje perunarieskoihin

iltapalaksi perunarieskat

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *