| |

Yksi iso muutto

img_9537

img_9567

img_9548

 

 

Parin viikon pakkaus, kierrätys, kirppis ja laatikkorumba alkaa olla vihdoin takana. Laatikot on kannettu uuteen kotiin, kaikumista ei ole enää kuin parissa huoneessa ja suurin osa laatikoistakin on tyhjennetty. Pesukone pyörii jo normaaliin tapaan, sekä tänään saatiin myös netti ja televisiokin toimimaan. Enää siis puuttuu vain hienosäätöä, sekä julmettoman pitkän ostoslistan järjestäminen tärkeysjärjestykseen.

 

Muutimme siis 94 neliön rivitalokodista 150 neliön omakotitaloon. En edes miettinyt ajatusta muutosta ilman muuttofirmaa. Varasimmekin paikallisen muuttofirman ja kaksi muuttomiestä heti, kun muuttopäivä oli saatu tietoon. Olihan se järjettömän kallis lysti, mutta täysin sen arvoista. Apunamme oli myös mieheni sukulaisia, suuren suuri kiitos toki heille.

 

img_9553

img_9569

img_9574

 

 

Nelihenkisen perheen tavarat mahtuivat lopulta noin 90 muuttolaatikkoon. Näistä 50 laatikkoa vuokrasimme muuttofirmalta, 20 miehen töistä ja loput oli pahvilaatikoita. Päälle vielä kaikki sälä, huonekalut ja omat matkalaukut. Purkamistakin on siis riittänyt, mutta onneksi se on sujunut jokseenkin kivuttomasti. Mitä nyt pohkeet saivat samalla kunnon iltatreenin, kun päätin koota kirjahyllyn talon yläkertaan.

 

Yksi elämäni isoin muutos on takana. En ole aiemmin asunut omakotitalossa. Tai edes kahden kerroksen asunnossa. Olen siis erittäin väsynyt, innoissani, hieman kauhuissani ja silti niin tavattoman onnellinen.

 

img_9550

img_9596

img_9602

img_9585

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Oi, näyttää niin ihanalta! ONNEA uuteen kotiin ja myös viimeistelyyn. 😉 Olisi hauska nähdä talon pohjapiirrosta, jos mahdollista? nimimerkillä pohjapiirrosintoilija ja talokyttääjä 😀 (sillai hyvällä tavalla eikä yhtään pelottavasti ;D)

    1. Kiitos! <3 Toiveesi kuullaan, olen jo ottanut kuvia seuraavaan postaukseen, missä hieman tunnelmaa nyt kun tavaroita on saatu paikoilleenkin. Katsotaan saanko samaan kuvan pohjapiirroksestakin. Se kyllä varmaan avaisi taloa vielä lisää 🙂

  2. Onnea uuteen kotiin!

    Uusi koti ja muutto kyllä eteni teillä aika nopeaan tahtiin.

    1. Kiitos Kaisa! Niinhän tämä eteni, paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Tai oikeastaan aloitimme pakkaamaan myöhemmin, ja purimme aikaisemmin. Syynä juuri nuo vuokrattavat muuttolaatikot, jotka nopeuttivat hommaa huomattavasti. Ehkä kahden viikon vuokra-aika olisi ollut stressittömämpi, mutta kyllä tämä näinkin meni.

    1. Kiitos Jutta! Nyt kun kuvia katselee, sitä ei vieläkään ihan tajua että mitä on tullut tehtyä. Tai siis että mahtavaa, ja en malta odottaa että pääsen kunnolla sisustamaan 🙂

  3. Onnea uuteen kotiin! Tuttu talo, selaan omakotitalotarjontaa säännöllisesti. 🙂 Ihanaa, että tuntuu hyvältä! Kaikkea hyvää syksyynne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *