| |

Sokeriton omenapiirakka

IMG_8886

IMG_8887

 

 

Tänä(kin) syksynä moni hukkuu omenoihin. Minä laitoin tien varteen niitä laatikkoon, ja iltaan mennessä se oli jo lähes tyhjentynyt. Taidan pitää laatikon siinä loppuviikon. Sen verran omenoita jää kuitenkin yhä itsellekin, että oli parempi pyöräyttää piirakka tai pari. Ja ensimmäistä kertaa kokeilin sokeritonta versiota.

 

Tai oikeastaan tässä on kyllä sokeria, mutta se on Karppisokeria. Kaloreita Karppisokerissa on nolla, ja näin ollen uskaltaisin sanoa ettei tässä ole ns. turhia sokereita. Mieheni löysi Karppisokeria Punnitse & Säästä kaupasta, kun halusi ilahduttaa vaimoaan sokerittomilla leivonnaisilla. Ja näin alkuvuoden sokerittomalla olleena, oli pitkästä aikaa mukava leipoa sellaistakin makeaa, jota saa itse vielä syödä.

 

IMG_8884

IMG_8890

 

 

Ensimmäisen piirakan tein Hämeenlinnan Vihreiden piknikille, jota vietimme lauantaina. Piirakka katosi muihin suihin nopeasti, ja seuraavana päivänä tein piirakan ihan omalle perheelle. Oli kyllä hyvää, ja parasta tämä olisi vielä vegaanisen jäätelön kera.

Ohje sokerittomaan omenapiirakkaan:

Pohja:

175g voita tai margariinia

4 dl jauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

3-4 rkl kylmää vettä

Täyte:

noin 400-600g kotimaisia omenoita

0,75 dl Karppisokeria

1 tl kanelia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Nypi voi ja kuivat aineet ja sekoita mukaan neste. Pyöritä taikina palloksi, ja ota siitä sivuun 1 / 3 osa taikinaa. Kauli lopusta taikinasta levy, ja levitä se piirakkavuokaan, myös reunoille! Anna jäähtyä jääkaapissa sen aikaa kun valmistat täytteen, myös sen ylimääräisen taikinaosan.

Viipaloi omenat siivuiksi ja heitä siemenkodat biojätteeseen. Tuoreista omenoista ei tarvitse poistaa kuoria. Sekoita omenasiivujen sekaan sokeri ja kaneli, ja nostele omenat piirakkavuokaan pohjan päälle.

Kaulitse ylijääneestä taikinasta levyjä ja suikaloi niistä pitkiä raitoja piirakan päälle. Voit halutessasi vielä voidella ne luomumunalla ennen paistoa. Paista piirakkaa uunin keskiosassa 225 asteessa noin 20-25 min. Nauti sellaisenaan tai jäätelön kera!

IMG_9041

IMG_9038

IMG_9035

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

  1. I will immediately clutch your rss feed as I can not to find your email subscription link or enewsletter service. Do you have any? Please let me know in order that I may just subscribe. Thanks.

Vastaa käyttäjälle James Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *