OmA KOPPA 365 -kirja

OmA KOPPA 365 -kirja

    Virkkaus ja neulominen, käsitöitä joita ei saa missään nimessä sekoittaa keskenään. Kirjoja neulomiseen on paljon, ja tuntuu että virkkauksesta on ollut hankalaa saada muodikasta. Virkkaaminen mielletään helposti pitsin virkkaamiseksi, sellaiseksi näpertämiseksi ja mummojen näpertämiseksi. Suomessa on kuitenkin parikin virkkauksen uudistajaa, ja toinen heistä on OmA KOPPA blogia kirjoittava Virpi Siira.   Nyt OmA…

Valokuvat esille

Valokuvat esille

  Olen ollut nykyisessä työpaikassani nyt reilu kolme vuotta. Olen sen kolmen vuoden ajan vaihtanut työpistettä ja työpöytää kyllä säännöllisesti, nyt jopa työmatkaa, ja sama kolme vuotta vanha valokuvakooste perheestäni on kulkenut jokaisessa muutoksessa mukana. Kuvassa perheeni on aika apea, ja pienempi lapsi ei osaa edes kävellä. Kun siis sain Minna Enqvistin Ihanat Albumit -kirjan…

Hippalot 2016 tunnelmaa

Hippalot 2016 tunnelmaa

      Hämeenlinnan lasten taidefestivaali Hippalot käynnistyivät eilen torstaina jo 39 kerran. Vuoden Hippaloiden teemana on tänä vuonna vesi (aiempia teemoja ovat olleet esim. ruoka, avaruus, musiikki, leikki), ja ensimmäisenä päivänä vettä tuli myös taivaalta vallan mukavasti. Oman festari muistikuvani ainoita päiviä, jolloin satoi myös koko ulkokonsertin ajan. Tänään varustauduimmekin sitten oikein kunnon kuravaatesetillä,…

Kirottu kirjoneule ja ikuisuussukat

Kirottu kirjoneule ja ikuisuussukat

  Muistatteko kun viime syksynä innostuin yksien sukkien verran kirjoneuleesta? Tuolloin oli juuri ilmestynyt Puikkomaisterin sukkakirja, ja olihan minunkin neulottava yhdet niin herkulliset sukat. Nuo sukat ovat edelleen käytössä, ja hyvät ovat olleetkin. Sen sijaan en tainnut kertoa, että aloitin toiset sukat heti samoilla langoilla siihen perään (toki niille parhaille puikoilleni), joista tulikin astetta pidempi…

Helppo ja nopea pastavuoka

Helppo ja nopea pastavuoka

  Arkiset ruuat ovat niitä, jotka pitää saada tehtyä nopeasti, joista riittää seuraavan päivän lounaaksi ja jotka maistuvat myös lapsille ilman mitään nurinoita. Meillä arkiruuat ovat keitot ja pastat, ja varsinkin tämä pastavuoka uppoaa lapsille todella nopeasti.   Huono puoli tässä on ainoastaan se, että kastikkeesta tulleita tahroja ei saa oikein mitenkään lasten vaatteista pois….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!