| | | | |

Käännekohtia ja muuttoja

IMG_7234

IMG_7250

IMG_7228

 

Aina välillä joku asia johtaa toiseen, se vielä kolmanteen ja yhtäkkiä sitä huomaa pesevänsä eteisen lattialistoja, kun tarkoituksena oli ripustaa vain pyykit. Nyt lyhyen ajan sisällä meillä ensin lapsilla vaihtui päiväkoti, alkukesästä työpaikkani muutti ja minä sain pari viikkoa sitten syyn jäädä aloilleni.

 

Vaikka mitään suurta ei ole tapahtunut, on asioita johtanut silti toiseen. Uusia työmatkoja, uusia tapoja kuljettaa lapsia pidemmälle hoitoon ja johan  pari vuotta mieskin vihjaillut että makuuhuoneen voisi pitää nukkumista, ei ompelemista varten. Myös pitkään tyhjillä ollut naapurihuoneisto on saamassa asukkaat, ja me saamme seinänaapurit yli vuoden tauon jälkeen.

 

Ei minulla ole mitään naapureita vastaan, mutta tämä oma rauha on ollut aika kivaa. Oikeastaan niin mukavaa, että vanha haave alkoi nousta esiin pikku hiljaa. Millaista olisi jos pääsisimmekin molemmat kävellen tai pyöräillen töihin ympäri vuoden, ja millaista olisi asua ihan oikeasti oman pihan omassa talossa?

 

IMG_7237

IMG_7223

IMG_7257

IMG_7253

 

Eilen kävimme juttusilla pankissa. Samalla reissulla pyörähdimme ensimmäisessä näytössä, sekä vastapainoksi tuijottamassa metsänreunaa oikein hyvällä sijainnilla. Vieläkin epäilen parisuhteemme kantokykyä talonrakennushommissa, joten ihan ensimmäiseksi taidamme kuitenkin kokeilla niitä muita vaihtoehtoja. Oma myyntiin, ja sen jälkeen etsitään sitä uutta omaa kotia vielä vähän innokkaammin.

 

Hintakatto on nyt selvä. Olemme haarukoineet sopivat postinumerot tulevalle osoitteellemme. Vähintään kaksi vessaa, omenapuu, mielellään takka ja se yksi työhuone. Muusta voidaan neuvotella ja seiniä saa maalattua. Mikään kiire meillä ei ole, ei niin kauan kunnes joku haluaa tästä nykyisestä uuden kodin. Ja mukavan kodin tästä saakin. Kaksi makuuhuonetta, viisi vuotta sitten remontoitu kylpyhuone ja keittiö, iso omenapuu ja mukava sijainti noin 3 km Hämeenlinnan keskustasta.

 

Uusien päätösten kunniaksi ompelin itselleni uudet verhot. Vaikka muutto olisi tulossa, uudet verhot piristävät aina. Vihreälle kesälle vielä vähän vihreää lisää, ja uutta potkua uusille haaveille.

 

IMG_7255

IMG_7247

IMG_7220

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Tuttua tuttua. Meillä vaan haaveillaan muutosta omakotitalosta kerrostaloon. Lapsi on lentämässä omilleen ja muutakin olisi kiva tehdä kuin pukata lunta ja leikata nurmikkoa. Toisaalta tässä on aika kiva…

    1. Me taas asutaan jo nyt vähän kuin omakotitalossa. Taloyhtiössä on paljon vanhuksia jotka eivät jaksa tehdä lumitöitä tai ajaa nurmikkoa, joten välillä tuntuu että ruohonleikkuutakin on enemmän kuin normaalissa rivarissa. Toki tähänkin saisi varmaan huoltoyhtiön, mutta tähän asti ollaan tehty talkoilla.

  2. Ihanat verhot! Mistä olet kankaan löytänyt? 🙂 Entä tuon vihreän maton? Sopii tosi hyvin yhteen!

    1. Verhokangas on Finlaysonin alesta! 🙂 Matto taas on niin ikivanha, etten muista mistä se alunperin on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *