| | | |

Helpot mökkieväät, nopeat kinuskipalat


IMG_6030

IMG_6034

IMG_6419

IMG_6420

Yhteistyössä Helsingin Mylly

 

Lähdimme juhannuksena mökille jossa ei ole juoksevaa vettä, sähköuunia tai oikeastaan mitään muitakaan ylellisyyksiä. Kun siis lupasin viedä mukanani kaikki kahvipöydän tarjottavat, ei mielessäkään käynyt yrittää säätää puu-uunia ja leivonnaisia lasten kanssa mökillä. Siispä tein osan jo kotona, ja annoin lasten hoitaa loput paikan päällä sokerihampaan iskiessä.

Myllärin kinuskipalat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin helppoja kuin lupaavatkin. Samalla kun pakkasin koko perheen mökkitarvikkeita autoon, sekoittivat lapset kaksi pussillista valmista jauhoseosta voihin ja kananmuniin. Älysin sentään laittaa munakellon päälle samalla kun paistos oli uunissa ja hoputin lapsia pukemaan ja pissalle, ja auton ollessa täydellisesti pakattuna nostin pellillisen tuoksuvaa pohjaa autoon mukaan. Keittiöön ei jäänyt siivottavaa tai sotkua, ja pohja säilyi matkan hyvin ja myös mökillä siihen asti kunnes tuli aika koristella.

 

IMG_6473

IMG_6448

IMG_6437

IMG_6468

 

Mökillä olikin sitten aikaa koristella. Valmis kinuski notkeutui vedenkeittimen lämmittämässä kuumassa vesihauteessa, ja mummon poimimat metsämansikat tippuivat lasten sormissa kinuskin päälle. Murskasin päälle vielä minttukeksejä, jotka toivat yllättävän mutta aivan ihanan raikkaan lopputuloksen. Samalla kun aloin kuvaamaan, päätti PikkuSisko toimia vielä viimeistelijänä ja koristeli asetelman mökin kukkasilla. Lopputuloksena oli yllättävän korea kahvipöydän ilostuttaja.

Lisää vinkkejä erilaisiin käyttötapoihin Myllärin kinuski– ja mokkapaloille löytyy Blogiringin muista blogeista, jossa testataan siis kinuskipalojen lisäksi myös helppoa mokkapala-ainesta. Me aiomme testata myös sitä heti kun vieraita on tulossa, sillä näin teen juojana kahvia ei koskaan “jää yli” leivonnaisia varten. Tervetuloa meille siis kylään 😉

 

Haluaisitko testata kinuskipaloja myös itse? Tätä postausta kommentoijien kesken arvotaan tuotepaketti, joka sisältää niin Kinuskipala- kuin mokkapala-aineitakin. Aikaa kommentoida on 16.7 kello 20:00 saakka, ja voittajaan otan henkilökohtaisesti yhteyttä. Paketti saapuu voittajalle suoraan yhteistyökumppanilta.

Kenelle näitä siis tarjoaisit?

 

Ohje helppohin kinuskipaloihin (pellillinen)

2 pakettia Myllärin Kinuskipaloja

4 luomumunaa

200g sulatettua voita tai margariinia

tai 2 dl rypsiöljyä

2 dl vettä

Kuorrute:

paketeista löytyvät kinuskikuorrutteet

metsämansikoita tai isompia mansikoita

minttusuklaakeksejä

Mittaa kulhoon sulatettu voi tai öljy, kananmunat ja vesi, ja sekoita joukkoon valmiit Myllärin kinuskipalat-jauhopussit. Sekoita kiinteäksi, ja levitä leivinpaperille tasaisesti. Paista pohjaa uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Keitä vedenkeittimessä vettä, ja kaada sitä laakeaan kulhoon. Anna kinuskikuorrutepussien notkistua kulhossa keitetyn veden alla. Kun pussit ovat notkeita, leikkaa kulmasta pala pois ja kuorruta pohja kuorrutteilla.

Ripottele päälle mansikat tai muut marjat ja murskaa päälle vielä keksejä. Leikkaa paloiksi ja kokoa tarjottimelle, koristele vielä kukilla ja nauti kahvin tai teen kanssa. Kaveriksi kelpaa myös vaniljajäätelö 😉

 

IMG_6501

IMG_6508

IMG_6425

Yhteistyössä Helsingin Mylly ja Blogirinki

blogirinki_logo

Samankaltaiset artikkelit

34 Kommenttia

  1. Omalle, ihanalle miehelleni tekisin, kinuskista hän tykkää.

  2. Meille on tulossa vieraita elokuussa useitakin, he saisivat näitä herkkuja maistaa.

  3. Ystävät tykkäisivät varmasti, joten kahdelle ystävälle tarjoaisin.

  4. Elokuisilla kuusi vee synttäreillä 😉 ja noille meidän perheen herkkusuille <3

  5. Ystäviä ja sukua poikkeaa käymään paljon näin kesäaikaan, tarjottavaa tarvitaan:)

  6. Kylläpäs olis näppärästi toimittu! ^_^ itse oon kokeillut mokkapaloja ja parempiin suihinhan ne katosi ^_^ yllätyin kuinka helppoa ja vaivatonta koko tekeminen on!

    Meidän päässä kolmen teinin synttärit lähenee. Pieni stressin poikanen huutaa kai mun sisällä jo, kun tietää että pöytä pitäisi saada koreaksi. Keittiön osaan oivasti räjäyttää, mutta mites sit se vieraat+siivous kombo? Unohtamatta kaikkea “syömäkelvotonta” mitä en hyväksy? 😀

  7. Nam! Kinuski maistuisi varmasti kesävieraille grilliruokien jälkkäriksi :).

  8. Ystäväperheelle jotka poikkeavat grillailemaan koko perheen kanssa.

  9. Muksut tykkäis ja pienimmän synttärit tulossa juuri koulun alun yhteydessä, olisi hyvä lisä juhliin.

  10. Namskis, miten herkullisen näköisiä paloja! Näitä täytyy kokeilla. Tarjoaisin näitä synttärivieraille. 🙂

  11. No nämähän antaisin omaan kotiin juuri muuttaneelle poikaselleni – saisin sitten kylässä käydessäni kahvileipää … ;o)

  12. Mökillä nää olis aivan mahtavia tarjottavia, kun meilläkään siellä ei juoksevaa vettä tai sähköuunia ole! 🙂

    1. Hei Miia, Onneksi olkoon! Voitit näitä setin testiin, ja lähetäthän yhteystietosi osoitteeseen info (at) mehukekkerit.net

      Onnittelut!

  13. Grillijuhlat elokuussa, tämä loistava jälkiruoka. Mökillä vain kesävesi, niin tiskiä vältellään viimeiseen asti 🙂

  14. Lapsellani on kohta synttärit ja nämä maistuisivat vieraille varmasti, joten ehdottomasti mukana makeassa arvonnassa 🙂

  15. Kesävieraille mökillä nämä loihtisin!
    Täällä ei vatkailla kun ei ole sähköjä, mutta kaasuhellassa paistuu 🙂

  16. Sukulaisvierailijoille olisi mukava olla kerrankin jotakin hyvää itse leivottua. 🙂

  17. Leipoisin luultavasti anopille ja appiukolle kahvipöytään tuollaiset herkut.

  18. Arvonta on päättynyt, suuri kiitos kaikille osallistuneille. Voittaja on tällä kertaa Miia, joka vie näistä syötävää mökille.

    Onnea voittajalle ja ihanaa viikon jatkoa kaikille! 🙂

Vastaa käyttäjälle Peppi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *