Naisten kesämekko kaava

IMG_4775

IMG_4521

 

Tein tänä keväänä jopa kolme mekkoa samasta kaavasta. Nyt jälkikäteen ajateltuna yksikin olisi ehkä riittänyt, mutta siihen hätään halusin vain pari mekkoa nopeasti ilman sen kummempia miettimättä. Kaivoin siis kaapistani esiin Mekkotehdas Aikuisille -kirjan, ja ompelin mekot Vilma nimisestä kaavasta.

 

Muokkasin näihin kaikkiin lyhyet hihat. Tämän mekon kangas on Verson Puodista. Niin siis ne aiemmat olivat esittelyssä jo Ping Helsinkiin lähtötouhuissa, eli löytyy myös kukkaa ja raitaa. Eli käytännössä lyhensin hihaa todella reippaasti, ja pääntienkin ompelin framilonilla kääntäen. Ohje siihen löytyy aiemmin tältä keväältä.

 

Testasin myös ensimmäistä kertaa kännykkää etälaukaisimena. Lapsien kasvaessa heidän kiinnostuksensä äidin kuvaamiseen on tippunut olemattomiin, puhumattakaan miehestäni.Onneksi kännykkä ei voi sanoa vastaan, ja wifi yhteys on aivan loistava keksintö kamerassa.

 

Kaavana tämä on helppo ja nopeahko. Jättää makkarat peittoon, sopii monelle kropalle ja saa muokattua esim. juuri hihojen pituuksilla ilmettä. Itse taidan kuitenkin alentaa tuota rypytystä hieman alemmaksi seuraavaan, mutta käytössä nämä mekot ovat silti. Onko teillä muita hyviä vinkkejä kesämekkoihin?

 

IMG_4778

IMG_4796

IMG_4758

IMG_4517

IMG_4808

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Sitä ohjetta kuvaukseen jäin odottamaan. Voisitko kertoa niin, että tällainen tekniikkaa taitamatonkin ehkä ymmärtäisi? Omat kuvaamiseni kun on auttamattoman surkeata….

    1. Hei Mervi, anteeksi että vastaus on viipynyt!

      Tarvitset siis kameran jossa on wifi yhteys, älykännykän ja jalustan. Kameran ohjeiden mukaan säädä wifi niin, että että se on yhteydessä kännykkään. Asenna kännykkään kameran ohjeiden mukainen appsi, ja yhdistä kamera ja kännykkä wifillä.

      Aseta kamera jalustalle, ja käytä wifin kanssa kännykkää etälaukaisijana. Valitettavasti tarkempia ohjeita en voi antaa näin yleisesti, ohjelmat kun vaihtelevat riippuen siitä onko kamera Canon, Nikon, Olympus tms. Mutta toivottavasti tästä oli apua!

Vastaa käyttäjälle Pellavasydämen Mervi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *