Wetterhoffin talon monipuolinen sisältö

IMG_4936

IMG_4937

IMG_4940

IMG_4946

IMG_4938

 

Jo neljä vuotta Hämeenlinnassa asuneena ja vanhana käsityöläisenä, on Wetterhoffin talo toki tullut tunnetuksi. Jo 15 vuotta sitten opiskelut Wetterillä kävivät mielessä, vaikka lopulta päädyinkin hieman eri puolelle Suomea. Sittemmin olen käynyt Wetterhoffin talossa lankaostoksilla, Sässynämarkkinoilla, Korttipenkojaisissa, Joulumyyjäisissä monenakin vuonna ja välillä ollaan lapsen kanssa kolkuteltu ovella juuri sulkemisajan jälkeen puikkojen perässä. Kun sain kutsun Wetterhoffin talon bloggaajabrunssille, en todellakaan aikonut jättää tilaisuutta väliin tutustua taloon hieman lähemmin.

 

Lauantaina meitä kokoontuikin yli parikummentä bloggaajaa aivan herkulliselle brunssille, joka oli koottu alueen toimijoiden herkuista. Bloggaajia oli mukavasti niin käsityö- kuin sisustus- ja lifestyle puoleltakin, joten tekemistä oli järjestetty kaikille. Oikeastaan aivan ensimmäinen bloggaajatapaaminen, jossa workshopit olivat oikeasti kunnon työpajoja. Meiltä Hupsistarallaan Terhin ja Ihan oikea Blogi?- Johannan kanssa loppui hieman aika kesken, ja jokainen taisi missata jonkun työpajan. Ei sen kuitenkaan niin väliä, sillä päivä oli hienosti järjestetty ja puheensorinaa riitti koko päivän.

 

 

IMG_4949

IMG_4957

IMG_4959

IMG_4960 IMG_4967

 

Pääsimme kokeilemaan koukkuneulontaa, nahkatyöpajaa, korujen tekemistä, sisustussuunnittelua, askartelua, korvakorujen tekemistä, ryijyilyä ja toki lankojakin oli vähän hiplailtava. Niin ja jäin suustani kiinni ekologisen vaatetuotannon periaatteista, vältin kakkutarjoilut onnistuneesti ja ostinpa lapsille jopa aineksia ensimmäiseen ryijyyn. Talon historia pääsi yllättämään pitkälle perinteellään, ja aivan rakastuin talon työtiloihin ja tunnelmaan ne nyt nähtyäni hieman eri näkökulmasta.

 

Joka kerta on mahtavaa löytää oman kaupungin sisältä jotain uutta ja hienoa. Kyllä Hämeenlinnakin osaa, ja hyvin me osataankin. Matkailijoille suosittelen Wetteriä ihan ehdottomasti, sillä siellä näkee ripauksen Hämeenlinnan perinteitä, käsityöläisten taitoja ja onhan siellä Sibelius-myymäläkin. Hoffin kahvilaa unohtamatta. Eli ihan oikeasti kaikille jotain, aivan keskellä kaupunkia. Minä aivan varmasti palaan taloon antiin vielä myöhemminkin, joten kiitos Wetterhoffin talo ja muut bloggaajat!

 

IMG_4962

IMG_4970

IMG_4956

IMG_4954

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

4 thoughts on “Wetterhoffin talon monipuolinen sisältö

  1. Voi vitsit kun näyttää ja kuulostaa kivalta! Harmi kun en sitten kuitenkaan päässyt.

  2. Upeita kuvia ja ihanan värikkäitä noi Jenni Saksan työpajan huopapalat! Mulla meni sekin ohi! Tällaisia päiviä sais olla vaikka vähän useammin =) Oli ihanaa nähdä taas ♡

    • Kiitos Johanna, itseltäni taas jäi myös pari työpajaa käymättä missä olit itse käynyt. Ja oli ihana nähdä, pitäisi nähdä useammin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website