| | | |

Perinneneuleiden arvostus

IMG_4909

IMG_4881

IMG_4892

 

Minun ei tarvitse edes miettiä mistä intoni käsitöihin on tullut. Se on ehkä hypännyt suvussamme yhden sukupolven yli, mutta läsnä se on ollut koko ajan. Olen jo pienestä pitäen pukeutunut virkattuihin mekkoihin, neulottuihin villapaitoihin ja pipoihin, ja onneksemme olen nyt löytänyt noita samoja vaatteita uudelleen omien lasteni käyttöön. Mikä onkaan parempaa, kuin nähdä oman lapsen nauttivan villapaidasta, joka on neulottu jo monta sukupolvea sitten. Lapsi kutsuukin tätä papan villapaidaksi.

 

Näyttää siltä, että myös värien rohkea käyttö on perintöni, jonka taidan jatkaa eteen päin myös omille lapsilleni. Siinä kun IsoSisko värittää nopeasti ja hieman sutaisten jotain, jää PikkuSisko miettimään tarkastikin värejä, painaa kynää oikein kunnolla antaa värien ilotella. En minä haluakaan tämän perinteen katkeavan, sillä värejä ei koskaan ole liikaa. Ei edes tässä villapaidassa.

 

Myös vuosien käyttö alkaa vihdoin näkyä. On hieman langanvetoja, hihansuiden resorit voisi ehkä neuloa uudelleen ja eihän mallikaan ole kovin istuva nykypäivään. Mutta se on kuitenkin jo nyt rakas villapaita. Jokainen suvustamme tunnistaa tekijän aivan varmasti, eikä voi olla hymyilemättä omille muistoilleen. Vaikka tekijä on jo menehtynyt, muistot onneksi pysyvät. Ja parasta on se, että muistoja saa tehtyä aina lisää. Toivon mukaan saan nähdä tämän villapaidan vielä joskus aivan uudellakin, seuraavalla sukupolvella. Toivottavasti näiden käsityövillapaitojen arvostus ei suvussamme kuole koskaan.

 

IMG_4919

IMG_4886

IMG_4758

IMG_4914

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Kaunis ja ihanan värikäs perintöneule. Itse olen heittänyt kyllä kirpparille ja antanut eteenpäin neuleita mitä omat tytöt käytti pieninä ollessa. Noita neuleita kun tuli tehtailtua muutamia?

  2. Meidän suvussa kulkee myös perinneneuleita. Tätimme neuloi meille paljon ja noita samoja neuleita käytän lapsillani (ja siskoni omallaan). Yhtään villapaitaa ei ole tarvinnut ostaa eikä tehdä ? en myöskään varmasti koskaan raaski laittaa niitä pois, säästän lapsenlapsille hamaan tulevaisuuteen! ?

Vastaa käyttäjälle Mysterious M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *