Verkostoitumista, ja suuria suunnitelmia, ihana Ping Helsinki!

Verkostoitumista, ja suuria suunnitelmia, ihana Ping Helsinki!

    Tässä keväässä on vain jotain. Yksi toisensa perään niin mahtavia viikonloppuja, ettei pää oikein pysy perässä. Tai pysyyhän se, mutta ideat ovat jo niin lennokkaita, futuristisia ja silti niin toteutettavia, että mietin arkisin elänkö sittenkin jotain kaksoiselämää viikonloppuisin. Tai onhan se oikeastaan aika supermahtavaa, että viikonlopun hymyillä jaksaa sen arjen sitten loistavasti paremmin….

Metsänkylän alpakat ja kotimaista alpakan villaa

Metsänkylän alpakat ja kotimaista alpakan villaa

Metsänkylän navetta ja sen loistava anti Kävimme äitienpäivänä pitkästä aikaa maatilamatkailemassa. Lähistöltä löytyy kolmekin todella kivaa tilaa, ja tällä kertaa suuntasimme niistä lähimpään. Metsänkylän navetta kasvattaa alpakoita, myy vanhoja talojen uusia ja vanhoja varaosia, sekä sunnuntaisin tarjoaa vielä aivan loistavia kahvilan antimia koko perheelle. Tällä kertaa suuntasimme äitienpäivän kunniaksi kahville ja pannukakulle, ja siinä samalla…

Kesän festariasustus ja Ping Helsinki

Kesän festariasustus ja Ping Helsinki

    Koko kevään olen valmistautunut kohtaamaan ne jännittävimmät festarit. Pyysin töistä vapaata jo ennen kuin sain kuulla että minut on valittu mukaan, olen yrittänyt valmistautua kohtaamaan kaikki somegurut, neulomaan mahtavilla luennoilla, jorisemaan somesta ja viettämään yön Långvikin kartanossa. Ihan vain kollegoiden kesken, vähän ruokaa, juomaa ja paljon nauruja. Ihana Ping Helsinki, kohta se on…

Polttarit ja mökkiviikonloppu

Polttarit ja mökkiviikonloppu

    Järjestimme viikonloppuna ystävällemme polttarit mökillä. Tulossa on lapsettomat häät, joten lapsiystävälliset polttarit tulivat ehkä hieman yllättäen, samoin kuin junalippu kesken työpäivän, ja ohje jäädä pois Hämeenlinnassa. Ilma oli toki mitä parhain, ja vuokramökkiin Hämeen sydämessä mahtui seitsemän lasta ja saman verran vanhoja ystäviä. Paljon rakkautta, naurua ja menoa.   Morsian syötettiin, saunotettiin, lätkittiin…

Ohje virkattuun lippapipoon

Ohje virkattuun lippapipoon

Kuinka virkata kesälippis? Samoin kuin viimekin keväänä, hurahdin myös nyt lippapipojen virkkaukseen. Vuoden aikana pari pipoa oli hukkunut jonnekin, ja lapset kaipasivat hieman hempeämpiä värejä. Siispä Lankamaailman bloggaajatapahtumasta saadut puuvilla-pellavalangat ovat päässeet oikeaan käyttöön. Lippapipon voi virkata lähes mistä puuvilla-, pellava- tai bambulangasta. Siihen saa lisää elävyyttä eri värisellä lipalla, raidoilla tai vaikka tupsulla. Minä…

Sesonkireseptien ihanuudet

Sesonkireseptien ihanuudet

    Vihdoin ilmestyi keittokirja, joka on sekä minun että mieheni mieleen. Olemme parin vuoden aikana yrittäneet perehtyä sesonkiruokailuun, ja varsinkin näin toukokuussa se nostaa aina päätään. Suunnittelemme pienen kasvimaan yrttikantaa, mietimme mitä papuja kasvatamme kissaverkkoa pitkin ja montako erilaista kurpitsaa tänä vuonna jaksamme kasvattaa ruukuissa terassilla. Kävelyillä katse etsii automaattisesti jo nokkosia, ja salaatteihin…

Kesän kuumin linna, Hämeen Linna

Kesän kuumin linna, Hämeen Linna

  Olen nähnyt sen linnan satoja kertoja. Monia vuosia vain junan ikkunasta, ja lopulta neljä vuotta sitten jo hieman lähempää. Ensin viattomasti kirjaston pihasta tiiraillen, kesällä jo hieman lähemmin puistosta päin katsottuna ja joulun tienoilla käyty vanhan leipomonkin puolella markkinoilla. Olen siis asunut Hämeenlinnassa jo reilu neljä vuotta, ja vasta nyt tutustuimme ensimmäistä kertaa linnaan…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!