| | | |

Nyhtökaura-ohrasalaatti

IMG_5131

 

Sain viime viikolla napattua kaupan hyllystä paketin nyhtökauraa, tuota uutta Suomen lahjaa maailmalle. Kaura- ja papupohjainen “liha”, joka on kuitenkin huomattavan ekologisempi kuin oikea liha. Sen raaka-aineet on tuotettu Suomessa, ja tehdaskin on vasta perustettu. Nyhtökaura on jotain, mitä olemme pitkään odottaneet vähän joka rintamalla.

 

Siispä meillä olikin suuri pohtiminen mitä tekisimme ensimmäisen rasiamme nyhtiksestä. Koskaan kun ei tiedä, milloin siihen seuraavan kerran törmää kaupassa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme mausteiseen salaattiin, kera tuoreen vesimelonin ja kotimaisen nopean ohran. Oikeastaan siis satokauden mukainen salaatti, ainakin vähän sinne päin. Päälle vielä fetaa tuomaan sopivaa suolaisuutta. Olen vasta nyt oppinut käyttämään salaatissa kunnolla vesimelonia ja fetaa sekaisin, mikä ihana yhdistelmä se onkaan!

 

Tässä salaatissa lisämausteensa tekee toki nyhtökaura ja marinadi. Me kokeilimme sitä pannulle suoraan nyhtiksen kaveriksi, sekä vielä salaatin päälle kastikkeeksi. Toimi molemmin päin, ja maustamaton nyhtishän ei kyllä juuri miltään maistu, jollei sitä vähän mausta. Myös lapsille maistui nyhtökaura tässä muodossa, oikeastaan paremmin kuin oletin. He luulivat syövänsä lihaa, vaikka korjasin kyllä moneen otteeseen että tämä liha ei ole tullut nyt eläimestä. Ehkä kohta voimme puhua vain nyhtiksestä, ja lapsetkin tietävät mistä puhutaan.

 

Joko olette kokeilleet nyhtökauraa, mitä teitte?

 

IMG_5126

IMG_5130

 

Raikas nyhtökaura salaatti

1 paketti maustamatonta nyhtökauraa

1 paketti fetaa

1 paprika

1/2 vesimeloni

1/2 purjo tai ruohosipulia

rucolaa tai muuta salaattia

3 dl täysjyväohraa

1 kasvisliemikuutio

 

Keitä ohra paketin ohjeen mukaan, lisää veteen kasvisliemikuutio. Pilko ja silppua muut aineet salaattia varten. Paista nyhtökauraa pannulla marinadin kera siten, että se saa vähän rapeutta ja makua. Kokoa salaatti, ja lorauta päälle vielä kastiketta oman maun mukaan. Nauti!

 

kastike / marinadi

½ dl öljyä

yhden sitruunan mehu

2 rkl juoksevaa hunajaa

2 valkosipulin kynttä murskattuna

2 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)

1 tl jauhettua korianteria

1 tl kurkumaa

½ tl jauhettua chilipippuria (tai cayennenpippuria)

mustapippuria maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset. Käytä nyhtökauran marinointiin tai lisää suoraan pannulle ja pieni määrä valmiin salaatin terästykseksi.

 

IMG_5135

IMG_5153

IMG_5149

 

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

    1. tämä oli, ja toivottavasti paketti löytyy jostain. Minäkin haluaisin jo uuden paketin!

    1. Kiitos, pitääkin selvittää asiaa lisää. Aiemmin mainostivat ainakin sen että raaka-aineet tulisivat Suomesta, mutta en tutkinut asiaa enää sen jälkeen kun se tehdas perustettiin. Kiitos siis selvennöksestä! 🙂

  1. Minä en ole vielä kokeillut, mutta tämän viikon ostoslistaan laitoin yhden ohjeen mukaiset aineet. Meksikolainen nyhtökaurasalaatti. Oisko ollut Kotilieden resepti. Samassa lehdessä kiinnosti myös nyhtökaurapizza 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *