Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kesän festariasustus ja Ping Helsinki

11.5.2016

IMG_4522

IMG_4527

IMG_4538

IMG_4579

 

 

Koko kevään olen valmistautunut kohtaamaan ne jännittävimmät festarit. Pyysin töistä vapaata jo ennen kuin sain kuulla että minut on valittu mukaan, olen yrittänyt valmistautua kohtaamaan kaikki somegurut, neulomaan mahtavilla luennoilla, jorisemaan somesta ja viettämään yön Långvikin kartanossa. Ihan vain kollegoiden kesken, vähän ruokaa, juomaa ja paljon nauruja. Ihana Ping Helsinki, kohta se on täällä!

 

Olen viimeksi käynyt perinteisillä festareilla 15 vuotta sitten, ja jotenkin oletan että Långvikissa ei tarvitse palella yöllä teltassa, jonottaa hikiseen kaljatelttaan kahta tuntia tai taistella kyynärpäätaktiikalla eturiviin. Olen hieman vielä epävarma tarvitaanko aurinkorasvaa, mutta väljähtynyt oluttakaan tuskin tarjoillaan aamupalalla.Tai mistä sitä tietää. Meitä osallistujia pyydettiin kuitenkin pukeutumaan kuin olisimme menossa perinteisille festareille, joten minä toki otin haasteen vastaan.

 

IMG_4577

IMG_4573

IMG_4533

IMG_4547

 

 

Aloitin festareilla roikkumisen aikana, jolloin kännykällä ei saanut otettua valokuvia, saati edes soitettua festareilla oikein mihinkään. Oikeastaan taisin monena vuonna jättää sen suoraan kotiin, jos sellaista ekoina vuosina oli edes olemassakaan. Jotta siis kaverit eivät pääsisi täysin hukkumaan, viritimme mopin varteen kyltin itsemme ja vähän muidenkin iloksi. Päädyin kantamaan kylttiä parin kolmen kesän ajan aika todella monilla festareilla, ja vuosia myöhemmin bongailin kuvia kyltistä vielä monissa mainoksissakin. Kyltti itsessään ei ole enää valitettavasti hengissä, mutta sen muisto elää kyllä. Hengissä ollaan.

 

 

Ping Helsingin festareilla kuuluvuus ja kenttä voi kyllä olla haasteena. Kun kansan pahimmat somettajat tuodaan samaan hotelliin, toivon wi-fin kattavan verkon meille kaikille. Jos kuitenkin sattuu huonosti, minut löytää aina. Turhaan minä enää omalle äidilleni mitään ilmoitan, mutta lapseni voivat nyt seurata tulevaa viikonloppuani suoraan sosiaalisesta mediasta.

On siis kukkia, samaa tunnelmaa ja juuri sopiva koko kyltissä valmiina kymmeniin eri kuviin ystävien kanssa. Sillä kuviahan varmasti otetaan ja paljon. Tule siis moikkaamaan, änge kuvaan, kyllä muutkin äidit saavat ilmoittaa kotiin olevansa hengissä. Sillä puhelimellahan kun ei missään nimessä soiteta, kotijengi saa luvan seurata somesta tai olla seuraamatta. Ja hauskaa tulee taatusti olemaan, huonekaverina mahtava Hannan Soppa ja aionpa uskaltautua Sup-joogaankin heti lauantaiaamuna. Kyllä, älkää kysykö lisää.

 

Samalla kun kerta aloitin ompelemaan (sääntöjeni vastaisesti yöllä), ompelin sitten kaksi mekkoa. Tai no oikeastaan kolme, mutta jätetään se yksi muihin kekkereihin. Olemme nyt pari päivää miehen kanssa hieman kiistelleet kumpi mekoista olisi sopivampi asu, joten toivon teidän voivan auttaa asiassa. Millä mekolla siis Pingaillaan viikonloppuna, kukka vai raita?

 

IMG_4554

 

IMG_4536

 

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
5 kommenttia
    1. Jotenkin raita olisi itselle tutumpi ja turvallisempi vaihtoehto. Mutta kun festsreista on kyse, niin ehdottomasti kukka! Mukavaa viikonloppua!

    1. Molemmat aivan ihania, mutta raidassa myös sopivaa särmää. Raita siis.

    1. Kukka. Ehdottomasti, mutta mä nyt onkin kukkahattuhippihörhö 😉

    1. Jos olisi helteinen viikonloppu tulossa niin kukka, mutta kun on kai tulossa viileämpää niin raita sopii paremmin takin kanssa. 🙂

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.