| | | | | |

Housujen ja leggingsien ompeluohje

IMG_3469
taskun ompelu

Ystävälläni on jo pitkän aikaa ollut haaveena opetella ompelemaan housut. Joskus itselle niin helppo asia voi olla toiselle hieman hankalampi, joten ystävän innostuksesta päätin tehdä hänelle ja teille ohjeet housujen ompeluun. Tällä ohjeella ompelet siis nopeasti joustavat housut tai leggingsit, ja samat ompelun periaatteet pätevät sekä lapsen että aikuistenkin housuihin.

Housujen peruskaava

Kaavaksi sopii mikä tahansa sellaisten housujen kaava, joissa ei ole sivusaumaa. Tai mikäli on sivusauma, niin ompele se ensin, vasta sen jälkeen muut ohjeen mukaan. Ja mikäli haluaa varmistua housujen pituudesta, suosittelen ompelemaan ensimmäiset housut siten, että lahkeiden tikkaukset ommellaan ihan viimeisenä sovituksen jälkeen.

Nämä housut olen ommellut NOSHin leggingsien kaavalla, mutta valitettavasti sitä ei ole enää tarjolla netissä. Sen sijaan hyviä kaavoja löytyy esim

Housujen ompeluohje

Tämä ompeluohje löytyy nyt pääosin videona. Se on nopeutettu, ja sen voi katsoa helposti myös ilman ääniä. Ja muistuttaisin, että kyseessä on vain yksi ohje, muitakin tapoja löytyy.

Ompeluun tarvitaan sekä saumuri, että ompelukone ja kaksoisneula. Vinkit kaksoisneulalla ompeluun löytyy aiemmasta postauksestani.

Taskun kaava

Ja täyden palvelun blogina Käsityökekkerit tarjoaa ohjeen lisäksi vielä farkkutaskun kaavan. Tässä ei ole saumanvaroja, joten lisää ne ennen leikkaamista. Sopivan kokoisen taskun saat itse päättää, kaavasta löytyy kolme eri kokoa. Videolla on ohjeet myös taskun ompeluun, joten tämän helpommaksi ei voi enää housujen ompelu tulla. Nyt siis koneet esiin, ja ei kun ompelemaan!

Farkkutasku_Käsityökekkerit

leggingsit ompelu
housujen ompeluohje
leggingsien ompeluohje

Samankaltaiset artikkelit

11 Kommenttia

  1. Kiitos taas hyvästä ohjeesta. Tämä on jo toinen selkeä ohje, joka helpottaa pitkään ompelematta olleen mummin ompelulankaa. On ihana ommella nyt lastenvaatteita kun on hyvät ohjeet ja aivan uusia tapoja ommella.

    1. Oi kiitos Ritva, ja aivan loistava kuulla että näistä vinkeistä on ollut sinulle hyötyä! Paljon intoa ompelun aloittamiseen, kyllä se onnistuu 🙂

  2. Vau! Olipas kiva video. Oon monet housut ommellut tuolla tavalla mutta niin jäin hypnoosissa kattomaan videon loppuun asti! ?

  3. Hilpeä video, kiitos! (Jouduin katsomaan mykkänä, kun omasta koneesta on ääni sökö)
    Sitä jäin ihmettelemään, että miksi käännät lahkeet ensin? Omaan päähäni on iskostunut, että se on aina se vihoviimeinen hommeli…

    1. Ei tässä tarvinnutkaan olla äänet päällä 🙂

      minäkin ompelin pitkään siten, että käänsin lahkeiden suut viimeisenä. Mutta ihan pienimmät lasten koot näin tehtynä on todella hankalia kokeneemmallekin ompelijalle, joten tästä johtuen saatan nykyään luottaa vanhaan tuttuun kaavaan ja ommella käänteen ihan ensimmäisenä.

  4. Mitenkäs taaperon vaippapyllyn kanssa, laskeutuuko silloin vyötärö takaa liian alas jos vyörärökaitaletta ei tee?

  5. En saanut ihan videosta selvää, mutta ompelitko kuminauhan saumurilla housujen vyötäröön kiinni ja sitten ompelit kaksoisneulalla päälle? 🙂

    1. Hei Emu,

      juuri näin! Eli ensin kuminauha kiinni nurjalle puolelle saumurilla tms. Sen jälkeen taitetaan kuminauha pois näkyvistä, ja tikkaus kaksoisneulalla oikealta puolelta 🙂

  6. Hei Veera!
    Olen kovasti innostunut ompelusta blogisi ansiosta ja olenkin ommellut pipoja, pantoja, tuubihuiveja yms.
    Onnistuuko yksinkertaisten vaatteiden, esim. Näiden leggareitten ompelu tavallisella ompelukoneella kaksoisneulaa käyttäen? Mitä jousto-ompeletta suosittelet? Koneeni on vanha, mutta siitä löytyy erilaisia jousto-ompeleita, esim. hunajakenno. Mistä saa hyviä kankaita ja mitä kangasta suosittelet?

    1. Moikka Stina,

      kyllä onnistuu myös tavallisella ompelukoneella. Silloin tulee tosiaan valita jousto-ommel, ja mielellään vielä sellainen huolitteleva. Myös hunajakenno käy, mutta se on parempi noihin näkyviin tikkauksiin. Jos koneestasi löytyy jokin overlock-ommel, niin ne on parhaita noihin saumuihin 🙂

Vastaa käyttäjälle Jonna / Palasia arjestani Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *