Keväinen bloggaajailta Lankamaailmassa

IMG_3291

IMG_3298

IMG_3299

Kun sain jälleen kutsun Helsingin Lankamaailman blogi-iltaan, ei käynyt mielessäkään jäädä tilaisuudesta paitsi. Juoruamista, lankoja, vähän syömistä ja yksi ilta omaa aikaa. Ei haittaa, vaikka muu viikko olisi miten minuuttipeliä tai lompakkokin melkein tyhjä.

 

Ja kyllähän se junilla sompailu taas kannatti. Nyt ei enää jännittänytkään, ei vaikka unohdin tehdä ostoslistat ja tulipa syötyä vahingossa jotain sokeristakin. Oli lankoja, puhetta muodoista ja jutustelua ihanien ihmisten kanssa. Onneksi tällä kertaa lankojen paljous ei päässyt kuitenkaan enää yllättämään, ja olin mielessäni hieman miettinyt mitä puikkoja ostaisin, sekä vähän myös lankoja.

 

Kevään suosikeista odotan pääseväni kiinni lahjapussistakin löytyneisiin puuvilla-pellavasekoitteeseen, joka vaikuttaa juuri mukavan elävältä, hempeältä ja silti laadukkaalta. Ostin pussista löytyneiden värien lisäksi vielä oikein hempeää vaaleanpunaista, ja siitäkös PikkuSisko innostui. Eli keväiset neulomiset on kyllä jo mielessä.

 

Mukaan tarttui siis roima kasa hyvää mieltä, uusia ideoita, suunnitelmia ja lankoja ja puikkoja. Onnistunut ilta kaikin puolin, kiitos vain jälleen kerran kaikki bloggaajakollegani, ja kiitos toki Lankamaailmalle!

 

IMG_3340

IMG_3303

IMG_3302

IMG_3292

 

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

10 thoughts on “Keväinen bloggaajailta Lankamaailmassa

    • Kiitos Terhi, ja kiitos että pääsi hieman avautumaan. Toivottavasti nähdään taas pian!

  1. Minäkin odotan innolla pääseväni sen puuvilla-pellava langan kimppuun. Kunhan ensin päätän mitä siitä teen :)

    • En minäkään ole varma millaista, mutta pipoja lapsille nyt ainakin. Huivistakin tulisi varmaan hieno!

  2. Kiva oli tavata taas. Nämä on kyll niin kivoja kutsuja ettei todellakaan tule mieleen jättää väliin. Saas nähdä vieläkö saadaan kutsu vai joko on toisten vuoro.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website