| | | | | | |

Vaatesetin arvonta

IMG_2640

IMG_2642

 

Mehukekkerit täyttää ihan näinä päivinä kaksi vuotta. Tämä on suhteellisen lyhyt aika bloggaajan urallani, mutta pitkä aika toki Mehukekkereille. Olen ilolla tehnyt teille ohjeita, luen innoissani jokaisen kommenttinne ja haaveilen ajasta toteuttaa teille vielä enemmän ohjeita ja muutakin mukavaa.

 

Haluankin siis kiittää teitä lukijoitani kaikesta tästä ilosta. Vuoden alussa arvoinkin jo lankaa ja kangasta, joten tällä kertaa on vuoro arpoa teille jotain ompelemaani. Tämä kuvissa näkyvä setti on luomua, hupparin kangas on Bloome Copenhagenin joustocollegea, jota ostin joku aika sitten Majapuulta. Istuvat housut taas on NOSHin farkkucollegea. Koko setti on ommeltu noin 92/98 kokoiselle lapselle. Ja kuten sanottua, housut ovat sitten istuvat, paita taas löysähkö.

 

IMG_2659

 

Housujen vyötärönympärys on 50 cm ja lahkeen sisämitta on 39 cm. Hupparin pituus olalta helmaan on 47 cm (resori on leveä, saa siis taitettua osittain hupparin alle) ja kainalo-hihansuu on 39 cm. Setin kankaat on esipesty hajusteettomilla pesuaineilla 60 asteessa ja tuotteet ommeltu eläintaloudessa (kissoja). Näin ollen pari kissankarvaa saattaa saapua seuraavalle omistajalle.

 

Setti on nyt siis arvonnassa blogini lukijoille, teille ihanuuksille. Voit käydä kommentoimassa kuvaa joko Instagramissa, Facebookissa tai tämän tekstin alle, ja jokaisella kommentilla osallistut arvontaa. Eli siis parhaimmillaan sinulla on kolme arpaa käytössäsi mikäli seuraat Mehukekkereitä joka osastolla, ja jokainen kommentti huomioidaan. Arvontaan voi osallistua torstaihin 31.3 kello:21:00 saakka, ja voittajan ilmoitan pari päivää sen jälkeen. Kerrothan samalla mitä luet blogistani mieluiten, tai mitä toivoisit lisää.

 

Kiitos kun kuljette mukana. Olette ihania!

 

IMG_2654

Samankaltaiset artikkelit

54 Kommenttia

  1. Voi miten ihana setti!! Ja olis just passeli meidän tytölle 🙂 Paljon onnea kaksivuotiaalle! Tykkään ihan kaikennäköisistä teksteistä, oli ne sitten valmiin työn esittelyä, ohjetta tai jotain ihan muuta, kaikkea on ollut kiva lukea.

  2. Uulalaa! Ihkut vaatteet! Olisivat joko keskimmäiselleni sopivat, tai sitten kummipojalle. Karhupaita ainakin ois ihan hänen näköinen! 🙂

    Onnea blogille ja kiitos inspiroivista jutuista! 🙂

  3. Ehdottomasti mukana! Luen nykyään aiempaa vähemmän blogeja, mutta usein tulee tännekin suunnattua ihastelemaan ompeluksiasi (itse en osaa mitään) ja lukemaan kaikenmoisia vinkkejäsi. 🙂

  4. Blogisi uusi tuttavuus, mutta varmasti tulee jatkossa seurattua. Ihana setti, joten ehdottomasti mukana arvonnassa ?

  5. Onnea! Luin jo edellistäkin blogiasi, ja nykyään tämä on yksi harvoista, jota seuraan edes melko aktiivisesti.

    Setti olisi sopiva meidän kaksivuotiaalle 🙂

  6. Mukana arvonnassa. Oon seurannu siu edellistä blogii jo alusta saakka ja jatkanut sitten täällä puolella. On kiva nähdä hienoja käsitöitä ja kadehtia kun ei itse osaa tehdä sekä seurata lasten kasvua.

  7. Mukana! Blogisi on yksi niitä harvoja, joita olen jaksanut seurata vuodesta toiseen.

  8. Ihana setti! Täällä majailisi juuri sopivan kokoinen käyttäjä 🙂
    Kaikenlaiset ompeluun liittyvät vinkit luen erityisellä mielenkiinnolla, amatööriompelijalle kaikki hyvät ohjeet tulevat tarpeeseen ja käyttöön.

  9. Mukana yhdellä arvalla ihanan setin arvonnassa. Ompelujutut kiinnostaa aina.

  10. Ihana setti, olet kyllä taitava. Olen seurannut blogejasi Isosiskon odotusajalta asti ja aina kateellisena ihailen tyttöjenne vaatteita. Itse en osaa ommella, vain kutimet saa mun käsissä jotain aikaan, mutta sinun blogisi ansiosta olen päättänyt opetella heti kun siihen löytyy pikkulapsiarjen keskeltä aikaa. ? Mukana siis arvonnassa, ja onnittelut kaksivuotiselle blogille!

  11. Mukana! Seuraan ihastuksella osaamistasi. Parhaita juttuja on vaikea valita useista. 🙂

  12. Yhdellä mukana!ihailen aina noita sinun ompelemia vaatteita,värit ja mallit kivoja:)
    -Annu-

  13. Mukana arvonnassa! Kyllä musta on kiva lukea kaikkia sun tekstejä. Ihania inspiroivia postauksia!

  14. Kaikki ompeluun ja lastenvaatteisiin liittyvät kiinnostavat. Niin ihania vaatteita… Minussakin on herännyt innostus aloittaa vaatteiden ompelu.

  15. Uuh, ihanuuksia ja vielä passelissa koossa 😀 Ompeluhommelit on niitä, mitkä tällä hetkellä erityisesti kiehtoo 🙂 Onnea kaksveelle!

  16. Onpa ihanat!! Ehdottomasti mukaan arvontaan 🙂 ompelujutut kiinnostaa vaikka omat taidot (ja aika) ei sellaiseen riitäkään.

  17. Onnittelut blogin synttäreiden johdosta! Blogistasi haen vinkkejä ja ideoita omiin käsitöihini. Osallistun ihanan setin arvontaan 🙂

  18. Onnea kaksivuotiaalle 🙂
    Luen mieluiten kierrätys-askartelu-tuunaus-teeseitse -juttuja

  19. Mukana! Luen blogiasi säännöllisesti, harvoin vaan tulee mitään kommentoitua. Mutta ihana blogi, lastenvaateompelukset erityisesti kiinnostavat.

  20. Mukana! Mieluisinta luettavaa on askartelu ja kokkaus jutut. Myös tuunaus ja kierrätysjutut ovat kivoja.

  21. Hyvän mielen blogi jonne palaa aina yhä uudelleen ja uudelleen. mukana arvonnassa.

  22. Onnea merkkipäivästä!
    Mukana arvonnassa.
    Erityisesti tykkään kaikista blogisi kierrätysjutuista. 🙂

  23. Ihanat! Ehdottomasti mukana! Tuunaus-juttuja on kiva lukea, niitä toivoisin lisää 🙂

  24. Neiti vaihtoi just vaatekoon 98 🙂 tää olis meille loistava. Mukana siis

  25. Ihana setti. ? Aloittelevaa ompelijaa kiinnostaa tietysti kaikki ompelujutut. ?

  26. Ihanan värikästä ja keväistä – ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Tykkään kovasti kaikista kädentaidoistasi; kerään inspiraatiota kunnes itsellänikin on joskus aikaa toteutukseen… 🙂

  27. Mukana! Luen mielelläni kirjoituksiasi sekä ompeluista että ruokaohjeista.

  28. Kierrätys on sydämen asiani, joten lueskelen mielelläni kaikkea siihen liittyvää. Blogistasi löytyy hyviä juttuja asian tiimoilta 🙂 Vaatesetti on aivan ihana ja osallistun arvontaan.

  29. Oioi! Mukaan! ♥
    Onnea kaksivuotiaalle 🙂 Ompeluhommat ja kierrätus omia lukusuosikkeja 🙂

  30. Käsityöohjeita mielelläni seurailen, inspiraatiota haeskelen. Tänäänkin kurkin videotasi, kun olin tekemässä pipoa. Hyvä ja selkeä ohje! 🙂

  31. Löysin blogisi vasta ihan hiljattain, mutta itse vasta aloittelevana ompeluharrastajana kiinnostuin kovasti! Ihana tuo arvonnan setti ja tulisi piakkoin sopivaksi meidän vajaa kaksi vuotiaalle 🙂

  32. Yhdellä arvalla mukaan, blogit.fi kautta olen lukenut blogiasi mielenkiinnolla, onnea 2-vuotiaalle ja ihailen sinun taitoja kyllä suuresti. Kaikki käsityö- ja perhejutut kiinnostaa.

  33. Upea blogi! Löysin blogisi vasta hetki sitten, mutta heti ensi istumalta oli luettava se alkuun asti. Mikä inspiraatio! Aivan ihana vaatesetti, tulisi lahjaksi pian takaisin suomeen muuttavalle kesällä 2 v täyttävälle kummipojalle ☺️

  34. Mukana arvonnassa, vaatteet näyttävät syötävän suloisilta! Parasta blogissasi ovat mielestäni kierrätysaiheiset jutut 🙂

  35. Ihana setti, sopisi niin hyvin pojalleni 🙂 Ja käsityöjutut kiinnostaa erityisesti!

  36. Esim. kierrätysjutut kiinnostaa ja innolla mukana, on niin ihana setti!

  37. Luen mieluiten kierrätys- ja ompelujuttuja. Myös arkisista asioista on kiva lukea. Ja lasten kanssa puuhastelusta sekä askartelusta

  38. Ajattelin, että loitsupyörä oli väärä, mutta kun poikaystäväni jätti minut toiselle tytölle, tunsin itseni ennakkoluulottomaksi ja päätin kokeilla sitä. Otin häneen yhteyttä rakkauden loitsun poikaystäväni palata luokseni. Ehkä olin epätoivoinen. Mutta tämä on totta! Hän palautti rakkauden toisiaan kohtaan. Ja nyt hän ehdotti minulle, kun Robinson-salamurhaaja lupasi! Olen ystäväsi ikuisesti ja erittäin kiitollinen kaikesta, mitä olet tehnyt minulle … Sähköposti _______________________ Robinsonbuckler11@ gmail com,

    Pysy uskollisena (2)
    lopeta huijauskumppani (2)
    lopeta huijaaminen (5)
    lopeta aviomiehen huijaaminen (2)
    lopettaa avioero tai erota (1)

Vastaa käyttäjälle Sannamarianna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *