| | | | |

Puuvillaneuletakki lapselle (ohje)

20160316_163404

IMG_20160216_172656

20160227_141653

IMG_2996

 

Tämän kevään hittivärit tuntuvat olevan selvät. On minttua, lohen punaista / korallia, valkoista, kirkkaita sävyjä, mutta silti hempeitä sellaisia. Parasta toki on löytää näitä kaikkia samoja sävyjä niin kankaista kuin langoistakin. Kaikista parasta aikaa siis yhdistellä tuotteita toisiinsa, kun kauppiaat ovat samoilla linjoilla keskenään.

 

Sain Lankasatamasta joku aika sitten yllätyspaketin. Ensin haaveilin pehmolelujen virkkauksesta, mutta lopulta PikkuSisko päätyi toivomaan värikästä neuletakkia. Nämä Katian langat ovat mitä mainiointa juuri lasten neulomuksiin, ja niinpä neuloin elämäni ensimmäisen villatakin. Se villapaita kun tuli neulottua ylhäältä alas, päätin kokeilla saisiko alhaalta ylös jotenkin kätevämmin tai helpommin. Ei saanut.

 

Tein jopa mallitilkun, jonka jo alussa päätin sisältää osaksi neuletta. Lankoja oli yhteensä viisi kerää, ja käytin langat viimeistä pätkää myöten loppuun asti. Yhteensä siis 250g laadukasta puuvillalankaa 3,5 puikoilla, monta iltaa väsäilyä ja lapsen tiedusteluja siitä milloin tulee valmista. Lapset valitsivat lopulta napit, minä neuloin niistä jämistä vielä lisää taskuja ja vihdoin takki pääsi käyttöön. Lapsi on onnensa kukkuloilla, ja itse asiassa niin olen minäkin.

 

IMG_2940

IMG_2979

IMG_2954

 

Tässä on ohje teillekin. Tämä on noin 104 cm lapselle, ja toivon oppivani sarjoittamisen myös neulomisen tiimoilta mahdollisimman pian, jotta saisin ohjeet myös moneen kokoon. Taskut tein ihan vaan testaamalla, joten ohjetta niihin ei valitettavasti vielä ole. Ehkä teen sellaisenkin myöhemmin, seuraavan neuleen yhteydessä. Sillä näitähän on saatava toki lisää.

 

Ohje neuletakkiin lapselle, 98/104cm

Lanka Katia 100% Cotton, yhteensä 250g (5 kerää)

pyöröpuikko 3,5, sukkapuikot 3,5-4 mm

10cm=23 silmukkaa

Aloita luomalla 160 silmukkaa. Neulo joustinneuletta noin 3-4 cm. Nappikaistaletta neulotaan helmasta pääntielle, eli koko matkan neuloen viisi ensimmäistä ja viisi viimeistä silmukkaa aina oikein.

Jatka neuloen sileää neuletta niin pitkälle, että miehusta on noin 25 cm korkea. Jos haluat tehdä raidallisen, vaihda väriä aina jomman kumman hihan kohdalla. Eli etukappaleet ovat 42 silmukkaa, takakappale 76 silmukkaa ja toinen etupuoli 42 silmukkaa. Kun miehusta on valmis, päättele ensimmäisen hihasauman kohdalta yhteensä kuusi silmukkaa (silmukat 40-45) ja toiselta puolelta 115-120 silmukat. Jätä miehusta odottamaan, ja neulo hihat.

Luo hihaa varten 40 silmukkaa. Neulo sukkapuikoilla joustavaa neulettä (2o, 2n) noin 5-7 cm. Neulo pari kerrosta sileää neuletta, kunnes aloitat levennykset. Tee levennyksiä noin 6 kerroksen välein neulomalla kerroksen ensimmäisen ja viimeisen silmukan tuplasti. Eli siis lisäyksiä tulee 2 silmukkaa samalla kerrokselle. Jatka lisäyksiä kunnes hiha on noin 28 cm pitkä. Päättele kolme silmukkaa alusta ja kolme kerroksen lopusta. Tee toinen hiha samoin.

Lisää hihat samoihin kohtiin missä teit hihoille paikat päättelemällä silmukoita. Jotta hihat saisi neulottua kätevästi miehustaan, pitää pyöröpuikkoa väännellä ja käännellä, tai ottaa lisää sukkapuikkoja avuksi. Mutta kyllä se siitä, vaikka hieman tekeekin hankaluuksia.

Jos jatkat raidoilla, tee raitojen vaihtokohta nyt taakse toisen hihan kavennuksien kohdalle. Aloita raglankavennukset seuraavasti. Neljä silmukkaa ennen hihan yhdistyskohtaa, nosta silmukka neulomatta. Neulo yksi silmukka, ja nosta silmukka sen yli. Neulo neljä silmukkaa ja neulo kaksi silmukkaa takaa yhteen. Jatka näin jokaisella oikealla kerrokselle hihojen yhdistämiskohdissa. Neulo välissä siis aina kerros nurin. Kavennuksia tulee yhteensä noin 17-18, selviää sovittamalla. Lopuksi neulo vielä 6 kerrosta joustinneuletta. Päättele, ompele hihasaumat umpeen ja lisää mahdolliset taskut.

 

Minä tein vielä kuusi napinläpeäkin. Ne tuli tehtyä aivan testaamalla. Eli nurjan kierroksen lopussa kun neuloo viisi viimeistä silmukkaa oikein, päättelin niistä kolme keskimmäistä. Oikealla kerroksella lisäsin kolme silmukkaa näiden pääteltyjen tilalle. Tähän tuli nappeja ja napinläpiä yhteensä kuusi. Muista viimeistely silitys, ja lähde kevääseen!

 

Yhteistyössä Lankasatama

 

IMG_20160320_143413

IMG_2998

IMG_2935

IMG_2943

Samankaltaiset artikkelit

6 Kommenttia

  1. Aivan ihana ♥ Nuo taskut on aivan ihanat. Meidän pikkuväki varmaan sekois noista =)

    Tuo Katia sopii varmasti myös virkkaukseen? Mun tekis mieli tehdä tyynynpäällisiä, mutta en oikein tiedä, että mistä puuvillalangasta ne tekisin =)

    1. Kiitos Johanna!!

      Kyllä tuo varmaan virkkaukseenkin toimii, sillä ensimmäinen vaihtoehtoni oli virkata pehmoleluja tai Olaf tuosta valkoisesta. Mutta lopulta kun värit oli niin samaa kuin juuri ostamissani kankaissa, päädyin tähän neuletakkiin. Tosin varsinkin nappeja ommellessani huomasin että lanka hieman hajoaa, eli kierre on paikoin hieman löysä. Mutta kyllä tuo esim. peittoon menee ihan hyvin 🙂

  2. Hei ja hyvää pääsiäistä. Aivan ihana neule – itse olen onneton (sukat luonnistuu) ja lyhytpinnainen neuloja. Tuo koralli ja minttu ovat kyllä tämänkin kevään värit. – Ritu

    1. Kiitos Ritu!

      Minäkin olen lyhytpinnainen neuloja. Harvoin haluan purkaa, suunnittelen samalla kun teen ja yleensä aloittaessa en ole täysin hahmottanut vielä lopputulosta. Mutta tämä tyyli sopii minulle, ja olihan tässäkin ties kuinka paljon virheitä. Ne omat virheet pitää vaan osata peittää 😉

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *