Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kevään värit

2.3.2016

IMG_2199

 

Huomaan hymyileväni yhä enemmän. Talven ankeus on poistumassa, aurinko paistaa vielä kotiin päästessäkin ja sokeriton elämä ei tunnu enää missään. Mennään sokerittomasti siis vielä maaliskuukin.

 

Sain Lankasatamasta oikein keväisen inspiraatiopaketin, ja nyt sormet eivät malta lopettaa neulomista. Neuloin puolikkaan hihan samalla kun minut valittiin Marttayhdistykseni hallitukseen jatkokierrokselle, ja lisää kotona lasten nukkuessa. Olen neulonut jäähallissa, muskarin aulassa ja tekisipä välillä töissä lounaallakin kaivaa kutimet repusta.

 

IMG_2201

 

Pitkästä aikaa juoksin aamulla töihin. Aamuauringon ensimmäisten valojen pilkistäessä juoksu tuntui mahtavalta. Pakkanen pisteli hieman keuhkoissa, lenkkareiden piikit ropisivat jäätä vasten ja annoin vain mennä. Juoksu ei paljon vaadi, mutta se lähteminen. Pitäisi lopettaa omat tekosyyt ja vain juosta. Antaa mennä ja olla välittämättä jos välillä juoksu muuttuukin kävelyksi.

 

Kevät saa aikaan kohta enemmänkin hymyä. On luvassa yö ilman lapsia, pientä reissua lasten kanssa, ompelua ja paljon lisää neulomistakin. Suosittelen seuraamaan myös Instagramista, jonne tulee kuvia niin keskeneräisistä töistä kuin vähän muistakin. Kevään värejä ja arjen virkistystä.

 

Langat ovat siis saatu yhteistyössä Lankasatamasta. Sieltä saa aina yksilöllistä palvelua, ja löytyypä heidän blogistaan myös mainioita ohjeitakin. Itse aion tehdä samalla ohjeen teillekin tähän neuletakkiin, ja ihanan pehmeät langat ovat Katian puuvillalankoja. Värisikermät ei taida jäädä tähän, kevät on vasta aluillaan.

 

20160225_160422

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
1 kommentti
    1. Oih, ihania kevään värejä! Juoksemisen aloittaminen… sitä odotellaan. Vielä vaan pitkän influenssan yskä tuntuu keuhkoissa ni ei uskalla. Mut heti kun pystyy, ni menoks! 🙂

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.