Lasten piirtämät kirjastokassit

IMG_1951

 

Olemme sopineet lapsen kanssa, että hän saa oman kirjastokortin heti kun osaa lukea kunnolla. Koska odottavan aika on pitkä ja innostus on tällä hetkellä enemmän laskuihin kuin lukemiseen, päätimme piristää kirjastoreissuja jo hieman etukäteen.

 

Minä löysin kaapista vanhasta lakanasta aikoinaan leikatut ja saumuroidut palat jotka kaipasivat sitä jotain. Flunssaisena päivänä teippasimme kankaat pöytään kiinni, ja lapset saivat pitkästä aikaa kokeilla kangastussejani. Molemmat lapset piirsivät Tähkäpään ja sen lemmikin, ja lopuksi minä vielä ompelin kassit kasaan.

 

Nyt on lapsilla omat kirjastokassit. Ja ne kirjat mitkä eivät mahdu kassiin, ne luetaan vain kirjastossa. Näin minä pääsen vähemmällä kantamisella, lapset saavat vastuuta ja kirjastostapäivästä saadaan hieman jännittävämpi ennen sen oman kirjastokortin saamista. Kaikki voittavat ja kirjojen huuma ei pääse laantumaan perheessämme.

 

IMG_1948

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

2 thoughts on “Lasten piirtämät kirjastokassit

  1. Voi kuinka ihanat, lasten piirrokset on kyllä ihan parasta taidetta. Täälläkin tytöt on taiteilleet tyynyn ja pussukoita :)

    • Kiitos Krista! On meillä tehty näitä aiemminkin lahjaksi, nyt pitkästä aikaa mukava saada kotiin omaan käyttöönkin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website