Mehukekkereiden arvontakierros

 

Päätin hieman siivota kaappejani ja samalla kiittää myös teitä. Olen hämmästyneenä ja mahdottoman ilahtuneena seurannut miten Mehukekkerit on saanut uusia innokkaita seuraajia, ja parasta on toki myös se että te ihanat vanhatkin lukijat olette pysyneet yhä mukana, toiset jopa todella pitkään vanhan blogin ajoilta. Kiitos siis teille!

 

Kierrätys on ollut blogin teemana alusta asti, ja näin ollen tulevat arvontapalkinnotkin on hieman kierrätettyjä. Uskon että teitä se ei ehkä niin haittaa, sillä joskus vain on paras laittaa hyvä kiertämään kuin jemmata kaapeissa itselle turhia tavaroita. Aionkin arpoa seuraavien viikkojen aikana kolme eri palkintoa, yksi kangas-, yksi lanka ja yksi vaatepalkinto. Toivon että näin voin tarjota mahdollisimman monelle jotain, vaikka valitettavasti palkintoja en voikaan tarjota ihan jokaiselle teille lukijoilleni.

 

IMG_1726

 

Ensimmäinen kiitokseni on teille muille ompelijoille. Saan niin paljon inspiraatiota muilta ompelubloggaajilta, tukea ja hyviä vinkkejä. Te pidätte minut myös liikkeessä, ja ompeluvauhdissa, ja ilman teitä en uskaltaisi kokeilla uusia tapoja ommella läheskään niin usein kuin nyt. Tiedän että moni vanha lukijani on saanut ompeluinnostuksen, ja se vasta onkin aina hienoa kuultavaa. Tämä on siis teille!

 

Kiitoksena arvon 70cm palan Verson puodin mustaa Paratiisin Puutarha velouria. Kangas on esipesty hajusteettomalla pesuaineella, ja sen mukana saattaa tulla pari kissankarvaa (pahoitteluni, tämä on syy jonka vuoksi velour ei meillä vain toimi käytössä, vaikka kuinka haluaisin). Kankaan mukana uuden kodin saa myös 8 mustaa nappia, sekä pari muuta nappia.

 

Voit osallistua palan arvontaan kommentoimalla tämän postauksen kommentteihin mitä ompelisit kankaasta. Voit käydä kommentoimassa myös Mehukekkerien facebook-sivulla olevaan postausnostoon, tai Mehukekkereiden Instagramissa. Kangas arvotaan kaikkien kommentoijien kesken, eli kommentoimalla sosiaalisessa mediassa, voit saada yhteensä 3 arpaa. Osallistua voi torstaihin 21.1.2016 kello 22:00 saakka. Otan yhteyttä voittajaan henkilökohtaisesti.

 

Tiedon seuraavasta arvonnasta saat seuraamalla Mehukekkereitä Facebookissa tai Instagramissa!

Samankaltaiset artikkelit

56 Kommenttia

  1. Blogisi taisi olla ensimmäisiä blogeja, joita aloin aikoinaan seurata 🙂
    Tästä kankaasta ompelisin paidat pojilleni!

  2. Itselleni ja äidilleni pipot ja jotain kivaa vielä kaupanpäällekin 😉

  3. Ompelisin vauvalle jumpsuitin. Kuvassa oleva kangas on paratiisinpuutarhaa eikä taimia. Taimin kukassa on varsi. Tietääkseni taimia ei ole koskaan ollut mustavalkoisena.

  4. Tekisin varmaan meidän 10kk pojalle housut tai paidan. Itselle ehkä vielä pipon. 🙂

  5. Tunikan tyttöselle, joka ykskaks on vallan tykästynyt mustavalkoiseen 🙂

  6. Pipot ja huivit minulle ja neidille ja muutamalle muullekin. Tulis kyll ihana huivi pitsisomisteen kanssa.

  7. jos kangas tulisi minulle niin tekisin paidan itselleni, paksulla resorilla. itelle ompelu kausi u see 🙂

  8. Itselleni tästä jotain ompelisin ja vielä jos paloja jäisi, lapselle saisi tumppuja tai töppösiä. Ihana kangas! 🙂

  9. Tämä kangas on kyllä niin kaunis! Varmaan tunikaa tai mekkoa lapselle.

  10. Voi! Onpas söpö ja muuten hauska blogi muutenkin; tulin nyt poikkeamaan ensimmäistä kertaa! Varmaan olisin “tylsä” ja tekisin tyynynpäällisen, mutta mieheni äänesti, että siitä pitäisi tehdä pannumyssy :)! Eli jotain tämmöistä sitten…

  11. No oma tytär saisi kyllä jotakin! Mitä todennäköisimmin pussihihaisen tunikan yleiskäyttöön ja kuumiin kesäpäiviin sitten sellaiset vanhanaikaiset kantatut juoksushortsit, koska tuosta näystä en vaan päässyt eroon ;).

  12. Opettelisin ompelemmaan taas vuosikymmenien jäläkkeen ja tekisin pipot ittelle ja äipälle.

  13. Itselleni olen haaveillut paitaa tuosta kankaasta ? Yhdistettynä mustaan.

  14. Tästä syntyisi varmaankin pienen tytön mekko. Pienillä tyttömäisillä yksityiskohdilla 🙂

  15. Kuosi on sellainen, joka varmasti sopisi tyylistään tarkalle isoäidillenikin! Tekisin kankaasta jotain 85-vuotiaan rouvan arkeen sopivaa, kaunista ja käytännöllistä..

  16. Itse kun en osaa ommella niin lahjoittaisin palan pojan kummitädille joka voisi jotain taikoa meidän juniorille

  17. Kyllä minä tämän ihan selvästi tunikana näen, toisaalta tuolta muiden ajatuksista pomppasi silmään myös liivimekko ja sellaisenakin tämä olisi hurmaava! 🙂

  18. Ompelisin itselleni lämpimän tunikan pakkassäihin. Jos kangasta jäisi yli, niin lapsille lämpimät pipot. Kivannäköinen kangas! =)

  19. Arvonta on päättynyt, ja tällä kertaa arpaonni osui Instagramissa nimimerkille Norppastiina! Kiitos kaikille osallistumisesta 🙂

Vastaa käyttäjälle salli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *