| |

Hot Socks Paris sukat ja höyrytys

IMG_1956

IMG_1987

 

Harmauteen tarvitaan väriä. Paljon väriä, sellaista sekasotkua, silmiä hieman jopa kirvelevää ilottelua. Värikkäästä lankakerästä vielä värikkäämmät sukat.

 

Lankasatamasta ostettu Hot Socks Paris kerä muuttui puikoilla sukiksi äidilleni. Niiden värimaailma ensin rauhoitti, toi väriähkyn ja lopulta ilon kun kokeilin niitä omaan jalkaan. Säästäväisenä ihmisenä en tokikaan tuhlannut lankaa siihen että olisin saanut raidat kohdistumaan sukissa samalla tavalla, joten värikkäät sukat saavatkin olla hieman eri paria.

 

IMG_1979

IMG_1929

 

Sunnuntaivinkkinä haluaisin muistuttaa teitä viimeistelystä. Se on ehdottoman tärkeää kaikille töille, myös niille jotka tulevat omaan käyttöön, tai jotka annetaan lahjaksi. Toiset kastelevat valmiin työn ja pingoittavat sen oikeaan muotoon. Minä käytän höyrytystä silitysraudalla. Paljon höyryä. Jos pelkää 100% villan kutistuvan, suosittelen höyryttämään esim. kostean harson läpi.

 

Alla ja ylempänä olevissa kuvissa taaempi sukka on höyrytetty ja edessä oleva ei. Tässä näkee sen kuinka viimeistely on tärkeää, ja sen silitysraudan kaivaminen kaapista on hyödyllistä ihan oikeasti. Varsinkin kirjoneuleessa höyrytys auttaa todella paljon, ja välillä on surullista nähdä kuinka työhön on nähty todella suuri vaiva ja aika, mutta viimeistely on unohdettu kokonaan. Höyry, vesi ja silitysrauta, luottakaa niihin.

 

Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla, ja silmukoita on 64. Koko on sopiva noin 36-38 jalkaan. Erittäin hyvä ja suuntaa antava taulukko sopivan silmukkamäärän löytämiseen eri paksuisille langoille löytyy Kodin Kuvalehden sivuilta. Käy sieltä siis nappaamassa tieto montako silmukkaa kannattaa neuloa milläkin langalla.

 

IMG_1935

IMG_1960

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *