| |

Kotimaiset kengät

Olen jo jonkin aikaa etsinyt itselleni kotimaisia kenkiä. Arvostan kotimaista työtä ja suunnittelua, joten aina säännöllisin väliajoin olen yrittänyt googlailla ja etsiä tietoa kotimaisista kengistä.

Listaus suomalaisista kenkien valmistajista

Sattumalta löysinkin jokunen viikko sitten sivun, jolle on koottu kotimaisia kenkiä valmistavia yrityksiä. Tältä sivustolta ei kuitenkaan löydy niitä ihan pienimpiä yrittäjiä, joten kokosin teille listaa myös vähän laajemmalla skaalalla. Kokosin mukaan myös pari yrittäjää jotka teettävät kengät Euroopassa, mutta joiden tuotteissa on esim. kierrätysmateriaalia ja niiden tuotantoon on panostettu muilla tavoin. Tässä teille siis kotimaisia kenkiä, ja jokaisen sivun takaa löytyy paremmat tiedot mistä kenkiä voi ostaa.

Niin kuin aiempaa listaukseen lastenvaatteista, otan vinkkejä ja linkkejä lisää tähän myös teiltä lukijoilta. Niitä voi kertoa lisää kommenttiboksiin. Kiitos!

Lahtiset

Vuodesta 1921 valmistanut Jämsässä houpakenkiä, jotka valmistetaan vieläkin suurimmaksi osaksi käsityönä. Ilmestynyt myös uusia innovatiivisia tuotteita nuorekkaaseen makuun.

Töysän kenkätehdas

Pitkäikäinen perheyritys, joissa käytetään vanhoja hyviä työmenetelmiä. Valmistavat itse perinteisin menetelmin lapikkaita, supikkaita, nahkasaappaita, jatsareita ja työsaappaita.

Jalas

Ejendals Suomi Oy valmistaa Jalas® -tuotemerkillä työ- ja turvajalkineita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat myös Jalas FootStop Service -jalkaskanneripalvelu ja anatomisesti muotoillut FSS-pohjalliset.

Janita

Neljännen polven kenkien valmistusta perheyrityksessä Seinäjoelta. Saapikkaan kotimaisuusaste jopa 100%.

Kuoma

Kotimaiset kengät koko perheelle, myös pieniä lasten kenkiä.

Laja

Laitosjalkineita erilaisiin työtilanteisiin.

Sievi

Sievi on Pohjois-Euroopan johtava turva- ja ammattijalkineiden valmistaja. Mallistoja löytyy myös vapaa-aikaan sekä miehille että naisille.

Topman

Laajat mallistot niin miehille kuin naisillekin. Soveltuvat pohjoisiin sääoloihin niin tuuleen kuin sateeseen ja lumimyrskyynkin. Kenkiä menee myös vientiin ulkomaille.

Made in Nummila huopikkaat

Käsityönä ja rakkaudella syntyneitä huopikkaita, kaikki tehty yksilöllisenä käsityönä

Kuje

Kujeilevat kengät valmistetaan Espanjassa pienessä perheyrityksessä. Kujeelta löytyy nyt myös kierrätysmateriaalista valmistettuja kenkiä joiden materiaali tulee Suomesta, ja mallit soveltuvat moneen eri jalkaan. Kierrätyskengät, aivan huikeaa!

Terhi Pölkki Shoes

Uutta suomalaista designia valmistava kenkäsuunnittelija, jonka kengät valmistetaan Suomessa ja Portugalissa vastuullisesti tuottaen.

Pomar

Monipuolinen mallisto, suunnittelu tapahtuu Suomessa ja kengät valmistetaan Virossa

Kenkäpaja Pihka

Pieni kenkäpaja Tampereelta, kengät ja laukut tehdään itse käsityönä. Myös mittatilauskenkiä on saatavilla, samoin kuin kenkäkursseja

Tepsut

Kenkiä lapsille Hollolasta. Tavoitteena on tukea alle 5-vuotiaan lapsen jalkaa ja tarjota vanhemmille hyvän valikoiman ensikenkiin.

Talla puukengät

Talla-puukenkiä on valmistettu jo yli 50 vuoden ajan, vuodesta 1986 Myrskylässä. Kenkien pohjat ovat kotimaista koivua tai haapaa, joka työstetään itse tukin sahauksesta alkaen useiden työvaiheiden kautta valmiiksi pohjiksi. Sisäpohja kengissä on ortopedisesti oikein muotoiltu ja päällinen nahkaa.

Samankaltaiset artikkelit

19 Kommenttia

  1. Nuo Arctipsin huopikkaat on niin ihania! Jos tämä pääkaupunkiseudun talvi ei olisi niin loskainen, en muilla kävelisikään. Tästä postauksesta kyllä näkee sen, että kotimaassa osataan tehdä kenkiä. Käytännöllisiä mutta kauniita ja persoonallisia popoja, toivottavasti ostokyky pysyy hyvänä jotta voidaan suosia suomalaista.

    1. Se on Anne kyllä totta, että osa kengistä ei vaan sovi enää kotimaiseen talveen, kun lunta ei ole vaan pelkkää vettä ja loskaa. Mutta yllätyin silti itsekin miten paljon erilaista osaamista on, ja nimenomaan myös vanhaa perinteistä osaamistä. Myös kaupoissa sijoittelua voisi tehdä siten että kotimaisuus tulee paremmin ilmi, nyt tuntuu että sitä jotenkin peitellään. Vaikka nimenomaan se on juuri se myyntivaltti. Esim. Sievillä oli jopa hyvinkin nuorekkaita kenkiä joita en ole nähnyt myynnissä, uskoisin että ne myös myisivät paremmin jos kaupat uskaltaisivat ostaa ja kaupata niitä meille nuoremmillekin.

    2. Minä olen käyttänyt huopalapikkaitani myös loskasäässä, siihen ne ovat ihan omiaan kun eivät kastu läpi! Vihreissä ei edes pahemmin näy lika, vaaleiden kanssa tietenkin eri asia.

      1. kiitos Johanna, tämä onkin hyvä tietää! Kun sitä miettii ihan järjellä, niin villa kyllä kestää ihan todella hyvin kastumatta läpi, joten ehkä nykytalveenkin uskaltaa ostaa kunnon lapikkaat 🙂

    1. Kiitos Ilu, tästä en ollut kuullutkaan! Kävin tutustumassa ja oi miten ihania kenkiä ja jopa kursseja. Tämä pääsee heti listaan!

  2. Tepsut Hollolassa valmistaa hyviä lastenkenkiä. Harmi, että yrittäjät jo vanhoja ja ilmeisesti valmistus loppuu kun jäävät eläkkeelle. jatkajaa ei ole löytynyt. ovat aiemmin toimittaneet stockmanmillekin, mutta nyt enää verkkomyyntiä.

    1. Hei Mari, tämä tiedätkö oli vielä mielessäni kun aloin tehdä listaa. Jossain vaiheessa se näköjään unohtui, joten kiitos muistutuksesta. Harmi jos yritykselle ei löydy jatkajaa, kengät ovat kyllä olleet hyviä.

  3. Tossumonttu Tampereella. En omista, mutta kiinnostavat kovasti! Jälleenmyyjiä harvakseltaan…

    1. Hei kiitos Terhi, tämän joku vinkkasi jo facebookissa mutta kommentti hävisi jonnekin ennenkuin muistin lisätä sen listaan. Lisäänkin tämän nyt heti. Kiitos!

  4. Mä olen haaveilluit noista Kuje kengistä jo pidempään. Juuri meikäläisen tyyliä. Jalkani on vaan sen verran erikoisen mallinen, että kaikki kengät eivät sovi. Olisi kiva päästä sovittamaan jossain ihan livenä ennen ostopäätöstä, vaikka voisihan ne netistä tilatutkin tietysti palauttaa.

  5. Näissäkin Suomessa valmistetuissa kengissä on vaan ongelmana se, että nahka saattaa olla ostettu ties mistä, eikä ole mitään tietoa, kuinka eläimiä on kohdeltu. Ennen Suomeen saapumista materiaalin tuotantoon on saattanut liittyä lapsi- ja orjatyövoimaa sekä eläinten huonoa kohtelua. Yksi vaihtoehto on nahattomat Euroopassa valmistetut kengät, esim. Vegetarian Shoes -merkillä. Näitä saa tilattua suomalaisesta nettikaupasta tai kivijalkamyymälästä Helsingissä. Nykyaikainen keinonahkakenkä on parhaimmillaan hengittävä ja kestävä, ominaisuuksiltaan hyvin lähellä nahkaa.

  6. Feelmax tekee jaloille terveellisiä minimalistikenkiä eli ohutpohjaisia, paljasjalkakengiksikin kutsuttuja tilavia kenkiä, joissa varpailla on liikkumatilaa. Löytyy vaelluskenkiä, talvikenkiä, tennareita jne. Myyntipiste on esim. Kangasalla.

    1. Kiitos tästä, tutustuin firman kotisivuihin mutta en valitettavasti löytänyt tarkkaa tietoa siitä missä maassa kengät oikeasti tehdään. Myyntipisteitä ja yritys voi toki olla kotimainen, mutta missä tuotteet valmistetaan?

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *