|

Kädentaitomessut 2015 tunnelmia

IMG_9624

IMG_9627

IMG_9630

IMG_9642

 

Lauantaina lähti ihan lapasesta. Ihan sillä tavalla kunnolla, pahemmin kuin koskaan aiemmin. Saattoi johtua edellisen päivän palkkapäivästä, tai vaan siitä että varastoissani on ollut lankojen kokoisia aukkoja. Ja kun nyt kerran mennään messuille, niin mennään sitten kunnolla.

 

Lauantaina keskityin tuttuihin, uusiin tuttavuuksiin ja muutenkin ihaniin ihmisiin. Heittelin käyntikortteja Lentävässä lapasessa, silittelin lankoja, hiplasin kankaita, keräsin nyssäköitä ja yritin liikkua massan mukana. Kun kerrankin kaiken saa ilman toimituskuluja palvelun kera, pitää ottaa ilo irti kunnolla.

 

Parasta oli nähdä niitä uusia ja vanhoja tuttuja, jutella käsitöistä ja hulluuksista, neulekisoista ja vauvojen unettomista öistä. Ruoka oli ihan maittavaa jos muisti syödä, ja ehdinpä ottaa vähän snäppiin videotakin. Oikeastaan päivä oli jopa niin hyvä, että mietin voinko pilata sitä menemällä messuille vielä uudelleen sunnuntaina.

 

 

IMG_9631

IMG_9645

IMG_9632

 

Ja minähän lopulta menin vielä sunnuntainakin. Piti olla ihan vaan pikakäynti, ostaa ihan vaan pyöröpuikot pikaisesti. Kyllä te tiedätte. Päädyin juttelemaan kierrätyksestä (siitä tulossa lisää myöhemmin), Snurreen eksymisestä ja löysin kyllä Titityystä ne pyöröpuikotkin. Ja ehkä vähän muutakin. Aika paljonkin, ja aikaakin meni enemmän kuin mitä oli pyydetty.

 

Maananataiaamuna töihin päästyäni ajattelin että tulipahan nähtyä ja koettua. Onneksi messut ovat vaan kerran vuodessa, ja onneksi kiersin kahtena päivänä hyvin. Kun sitten työtoveri näytti puhelimestaan mitä hän oli löytänyt, tajusin tarvitsevani seuraavalle kerralle vielä paremman suunnitelman. Kameran sisustoistakin löytyi enemmän lankakuvia kuin kankaisiin liittyviä juttuja, ja näköjään unohdin kaikki kangaskynät, silityskuvat ja ompelutarvikkeet. Niin kuin sanoin, hiplasin vain lankoja. Yhdet lauloivat minulle Lentävässä lapasessa ja toiset lämmittivät sormea Titityyssä niin paljon että eihän niitä voinut hyllyihin jättää.

 

Löysin siis vähän kaikkea. Tulen tässä viikkojen ja päivien aikana esittelemään teille näitä joitain vielä tarkemmin, sillä osa tarvitsee kyllä parempia esittelyjä. Mitäs te löysitte?

 

IMG_9652

IMG_9800

IMG_9805

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Ihan loistava messupostaus! Ja kateellisena luen, kun tais tosiaan lähtä lapasesta ;D Itse shoppailin aika hillitysti, vaikka hyvin moni kerä ja kangas jäi huuteleen perään. Onpahan jotain, mitä odottaa ens vuodelta. Ja säästäminen pitää aloittaa hyvissä ajoin!

    Mä olin tosiaan siinä selkäs takana, ku heittelit käyntikortteja. Muttako sitä on tällanen suupaltti, niin ei päästy juttusille 😀

    1. Kiitos Piia! Kyllä muistan sut hämärästi, taisin itsekin antaa hyvän ensivaikutelman ?

      Itse tykkään toisaalta siitä että aina joku jää mietityttämään ja saa palata seuraavana vuonna niille samoille kojuille uusin silmin. Ja onneksi on nettikaupat!

  2. Ihanat kuvat ja ihanin messupostaus ikinä ♡ Kuinka sä sait noin hyvin kuvattua kaukaa? Kun yritin räpsiä kuvia messuosastoista kauempaa, niin oli kymmenen ihmistä edessä =) Väenpaljoudesta huolimatta oli kyl aivan ihanat messut!

    Oli kiva nähdä ♡ Harmi että treffit oli niin pikaiset, ettei päästy kunnolla höpiseen. Mahtavat tuliaiset =)

    1. Kiitos Johanna! Oli kyllä aivan mahtava nähdä, ja pitäisi varmaan nähdä vaikka useamminkin kun ei asutaan niin kaukanakaan.

      Osa kuvista on sunnuntailta jolloin oli rauhallisempaa ja kuvia sai otettua paremmin. Kun vaan muisti 😉

  3. Mielettömän hyvä että otit kuvan Lentävän Lapasen katosta! Miestäni kiinnosti kovasti miltä tekemänsä sukkamuotit käytössä näyttivät, minä onneton vaimo unohdin ne kuvata. Muista kuvistasi huomasin että taidat alkaa neulomaan Rosewateria, minun yksi suosikkihuivini.
    Oli kiva tavata, mukava kun voi yhdistää kirjoitukset nyt ihan oikeaan ihmiseen. 🙂

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *