| | | |

Farkkukassi luistimille

IMG_0006

IMG_0003

IMG_9997

IMG_0001

 

Olen vielä siinä onnellisessa asemassa, että lapset arvostavat ompelemiani tuotteita. Kun lapsi siis pyysi luistimilleen kantokassia, kiitin onneani ettei minun tarvitse vielä ostaa kalliita vetolaukkuja tai muita jäähallilla näkyviä lisätuotteita. Vielä hetken aikaa riittää äidin ompelema kassi, oli se tehty mistä vaan. Ne luistelupuvutkin tulevat onneksi hieman myöhemmin.

 

Tämän viikon kierrätysompelus on siis farkkukassi. Tikkasin molemmille puolille vanua väliin, samoin myös pohjaan. Toisella puolella annoin ideoiden lentää, ja tikkasin villisti luistimet vapaakirjonnalla merkiksi kassin tarkoituksesta. Tämä olikin hyvä idea, sillä lapsi oli asiasta enemmän kuin innoissaan.

 

Kaavan kassiin tein itse. Siinä on kaksi suorakulmiota, joiden välissä menee yksi pitkä kaitale pohjassa ja sivuissa. Samalla kaavalla on tehty myös sisäpuolen vuori, ja ne on ommeltu pussiin kassin suulla. Vuoriin on siis jätetty vain kääntöaukko pohjaan, ja se on ommeltu viimeisenä kiinni. Helppo peruskassi, jota voi muokata ihan itsensä näköiseksi vaikka taskuilla tai muilla kuvilla.

 

Nyt vaan luistelemaan!

 

IMG_0007

Samankaltaiset artikkelit

6 Kommenttia

    1. Kiitos Miia! Tällaisilla pienillä yksityiskohdilla saa niin helposti juuri omaan tarkoitukseen sopivan tuotteen 🙂

  1. Oi tämä on tosi nätti, farkku sopii tosi hyvin tuon kirjonnan kanssa. Täälläkin on vanukirjottu, mutta on vähän hommat levällään, kun tuli välillä inspis toiseen työhön 🙂

    1. Kiitos Krista! Tämä odotti kyllä minullakin valmistusta ties kuinka pitkään. Muhi siis ideana päässä jo ainakin kuukauden, ei muka ollut vain aikaa toteuttaa aiemmin. Tai oikeastaan ei ollut sitä juuri tähän sopivaa ompeluinspiraatiota. Joskus onkin vain parempi antaa ajan vähän kulua ja ommella sitten loppuun 🙂

  2. Kiva kierrätys 🙂 Se on mukavaa, kun lapsille vielä kelpaa omat ompelukset. Meilläkin 4 v poika vielä kelpuuttaa ja mielellään yleensä ja asiaa voi tietysti auttaa laittamalla saumaan, vaikka robottinauhan palan 😉

    Tosi kivannäköinen tuo kirjonta!

    1. Kiitos Naurispelto! Robottinauha onkin hyvä idea 😀

      Alan pikku hiljaa valmistautua siihen, että ehkä noin 5 vuoden päästä jompi kumpi lapsista haluaa ja vaatii kaupasta ostettuja vaatteita. Siihen asti nautin tästä “kaikki kelpaa” tilanteesta 🙂 Ja hei, vapaakirjonnalla saa aikaan ihan kaikkea, se on todella helppo ja nopea tapa uudistaa tuote!

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *