Pienten puolesta

Kuukausi sitten päiväkodin syksyn vanhempainillassa oli rentoa keskustelua lasten kevätretkestä, sukkien myynnistä ja yhteisistä leikeistä. Me aikuisetkin hieman jopa pistimme leikiksi kahvinjuonnin lomassa. Eipä kuitenkaan mennyt kuin pari päivää, ja kaupunkimme Lasten ja Nuorten lautakunnan arvioitavana oli esitys päiväkotimme lakkauttamisesta. Isku vasten kasvoja, ja kovaa iskikin.

Olin ajatellut ettei minulla ole aikaa vanhempaintoimikunnan rientoihin. Olen kyllä satunnaisesti ommellut myyjäisiin tai joulun kirpputorille, mutta kokoustamiseen aikani ei ole riittänyt. Alueella on kuitenkin riepoteltu lapsia nyt reilun vuoden päiväkodista toiseen. On ollut sisäilmaongelmaa, säästöjä ja väistötiloja. Oma pieni kahden ryhmän päiväkotimme on ottanut vastaan lapsia lakkautetuista tiloista, mutta tähän asti olemme saaneet olla turvassa. Sisäilma on hyvä, piha juuri remontoitu ja henkilökunta aivan mahtavaa.

Lukiessani lautakunnalle tehtyä ehdotusta sisälläni kiehahti. Taisi kiehua jopa hieman yli, ja huomaamattani olin jo kirjoittanut vastalauseen lautakunnan jäsenille, jota Vanhempaintoimikunta vielä suostui kannattamaan. Olin kuvitelmassa etteivät poliitikot vastaa kansalaisten tiedusteluihin, mutta niin vain 11 jäsenen lautakunnasta sain peräti 8 vastausta ja päätöksen tekoa asiasta lykättiin. Mieheni jopa kysyi että kuka sen hyvin jäsennellyn kirjeen oli kirjoittanut, taisi vaimon argumentointitaidot yllättää hänetkin.

Nyt huomaan leipovani piirakkaa poliitikoille, miettiväni puheenvuoroja ja pelkääväni ettei kukaan tulekaan järjestämäämme keskustelutilaisuuteen. Sukkien myynti on vaihtunut politiikkaan ja lastemme turvallisen päiväkodin puolustamiseen. Huomenna kahvitamme ja keskustelemme, kokoamme muistioita ja lähetämme vielä lisää sähköpostia. Lautakunnan mielestä kyse on rahasta. Äitinä asia on minulle enemmän, se on lastemme tulevaisuutta. Nyt on aika sanoa se ääneen.