| | |

Kotimaisen ruuan gurut

IMG_8799

IMG_8791

 

Kaupan ostoskärryjen täyttäminen on välillä salapoliisin hommaa. Ostamme kotimaista ja luomua, reilua kauppaa ja mahdollisimman paljon lähiruokaa. Tarkastan usein tuoteselosteet ja pakettien nurjat puolet, ja pahimmillaan saatan haahuilla kaupassa tunnin, jos en osaa päättää mitä arvoistani arvostan sillä hetkellä eniten. Pitäisi tehdä isoja arvovalintoja arjen kiireessä, lasten ehkä kirkuessa vieressä tylsyyttään.

 

Erilaisissa tuotteiden merkinnöissä on siis toki eroja. Toinen ilmoittaa reilun kaupan, toinen luomutuotannon, kolmas tuotantomaan, neljäs ympäristövaikutukset ja päälle vielä ne tuotteiden omat erilaiset merkinnät. Esimerkiksi reilun kaupan merkintä ottaa kyllä huomioon alkuperäisen tuottajan palkan, mutta muovin määrä pakkauksissa tuntuu välillä olevan liikaa omille arvoilleni. Luomumerkinnät taas eivät kerro tuotteen alkuperämaata, ja tässä taloustilanteessa olen päättänyt ostaa kuitenkin eniten sitä kotimaista, kenties naapuriakin tukevaa tuotantoa. Kotimaisen tuotteen ostaessani tuen myös kotimaista työtä, ja se on oikeastaan ollut aina se suurin arvoni luomun lisäksi.

 

Testasin omia tietojani Hyvää Suomesta-merkistä, ja jäin peliin koukkuun. Lankesin pariin liiankin helppoon kysymykseen, ja toisaalta taas osa kysymyksistä oli minulle liian vaikeitakin. Monenkin eri testailujen jälkeen pääsin kysymykseen 10, joka oli lopulta paras tulokseni. En kuitenkaan päässyt lähellekään voittoa, kannattaa käydä testaamassa kuinka paljon itse tietää. Tai luulee tietävänsä. Nopeus on myös valttia, kuten se kaupassa kärryn nopeasti täyttäminenkin, ainakin lasten silmissä.

 

IMG_8800

IMG_8796

 

Olin itse yllättynyt merkin laajuudesta ja tuotteiden määrästä. Tällä hetkellä merkkiä käyttää jo 240 kotimaista yritystä, joten itse tuotteita merkillä varustettuna löytyy moninkertainen määrä. Jos ei siis jaksa lukea pikkuprinttien seasta valmistusmaata, näkee kotimaisuusasteen helposti jo pelkkää “Ruokaa omasta maasta”-merkkiä hakemalla tuotteiden pakkauksista. Merkin saa 75% kotimaisuusasteella, mutta keskimäärin kotimaisuusaste näissä merkin tuotteissa on 95%. Merkkiin uskaltaa siis luottaa kun haluaa oikeasti kannattaa kotimaista tuotantoa.

 

Kysymyksistä sain myös ajattelemisen aihetta. Olen tarkka siitä mitä ostan kaupasta, mutta useinkaan ravintoloissa en kuitenkaan tiedustele ruuan alkuperää. Taidamme kansana olla liian ujoja tähän, mutta ajatuksena tämä kysymys on kuitenkin juuri kehittämisen arvoista. Ruuan alkuperä on minulle yhtä tärkeää niin ruokakaupasta kuin ravintolastakin ostettuna, ja seuraavan kerran taidan tiedustella tätä myös ravintolasta. Mitä enemmän vaadimme kotimaista tuotantoa myös ravintolaan, sitä enemmän sitä sinne hankitaan ja näin tuemme toinen toisiamme.

 

Onko teillä joku periaate, jolla tuote päätyy ostoskoriinne?

 

Ruokaa omasta maasta_logoblogirinki_logo

Yhteistyössä Blogirinki ja Ruokatieto Yhdistys ry

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *