| | |

Roiskemekko ja paita

IMG_6793

IMG_6798

 

Ompelin kesän viimeisinä lämpiminä päivinä itselleni vielä mekon. Samalla ompelulla sain IsoSiskolle myös paidan, ihan sellainen peruspaita jollaista taidetaan tarvita seuraavan kerran ensi kesänä. Mutta jossa on roiskeet kuitenkin jo valmiina.

 

Roiskeita saisi toki itsekin räiskittyä. Kangasväriä vähän laimenettuna, ja hyvin suojattu kylpyhuone. Tämä on kuitenkin valmista printtiä Käpyseltä, kun välillä näköjään iskee laiskuus. Onnistuin taas tekemään itselleni mekon, joka peittää sen faktan ettei vatsalihaksien treenaus kuulu suosikkihommiini, ja jättää sukulaiset miettimään olenko raskaana vai en. No en ole, mutta pitäähän ne huhut olla. Mekko on ollut kuitenkin käytössä jo monta viikkoa, mutta jostain syystä en ole onnistunut kameran toiselle puolelle asti jotta siitä olisi saatu kuvaa. Seuraavan mekon kanssa sitten.

 

Roiskittu homma noin niin kuin kokonaisuudessaan. Muistakaa muuten se pipojahti, eilen tupsahti yksi pipo facebookiin ja lisää tulee vielä viikon aikana instaankin. Kaikkiin niihin saa osallistua!

 

IMG_6799

IMG_6794

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. kivan mallinen mekko, juurikin sen päälläolo-kuvan olisin kaivannut 😉

    1. No tiedän, itsekin yritin pari viikkoa eksyä jotenkin kameran toiselle puolelle, mutta aina oli muka joku este. Jos lupaan sen sulle instaan heti viikon sisään? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *