| | | |

Pure Waste ja Seppälä

IMG_4372

IMG_3017

 

Vaatekaappini tärkein aihe lienee ekologisuus ja eettisyys. Kun vaatteet ompelee itse luomukankaista tai kierrättäen, tietää tarkalleen mitä päällensä pukee joka päivä. En ole kaivannut vaatekauppoja muutoin kuin juoksuvaatteiden osalta, ja niistä jokaisesta tunnen painavaa omatuntoa ja mietin voisinko ommella sellaisia itsekin.

 

Erittäin pitkästä aikaa kävimme lasten kanssa kuitenkin tavallisessa vaatekaupassa. Huomasin että lapseni eivät ole edes tietoisia vaatekauppojen olemassaolosta, saati että sieltä voisi ostaa vaatteita. Ostin kuitenkin uuden mahdollisuuden kesämekon. Pure Waste on tehnyt Seppälän kanssa yhteistyönä pienen malliston kierrätyskankaisista ihan tavallisille naisille. Näiden tuotantoon ei ole kulutettu vettä, ja työolotkin ovat tarkkaan seurattuja Intian tehtaalla.

 

Pure Waste keskittyy siis keräämään tehtaiden ylijäämäkankaita ympäri maailmaa ja valmistamalla niistä uutta lankaa ja uusia kankaita. Ilman värjäystä, vettä tai luonnon kuormitusta. Parasta tässä mekossa oli toki vielä normaali Seppälän hinta. Kierrätysvaatteen ei tarvitse olla tuplasti kalliimpi kuin uuden vaatteen, ja uusi tämäkin mekko on. Vaikka en siis normaalisti käy vaatekaupoilla, on tästä mekosta tullut uusi suosikkini. Istuu hyvin, tuntuu kestävältä ja minä en kärsi huonosta omastatunnosta.

 

Näitä saa nyt siis Seppälöistä. Pure Waste myy myös oman verkkokauppansa kautta esim. t-paitoja ja huppareita, näitä meillä on tyytyväisen miehen käytössä. Kun jotain näin hienoa kierrätystä vihdoin tehdään, on tärkeää että niitä myös käytetään. On ilo kannattaa kierrätysvaatetta, samoin kun on ilo kannattaa myös käsityöläisen tekemiä tuotteita. Pelkillä sanoilla maailma ei vielä muutu, mutta ostopäätöksillä on aina vaikutusta.

 

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Siis mitä?! Loistava veto Seppälältä. Pitääpä käydä katsomassa heti kun on mahdollisuus ihan livenä.

    1. No kyllä, aivan loistava veto Seppälältä. En vain ole huomannut että olisivat tarpeeksi mainostaneet mallistoa, tai sitten en näe vaan mainoksia missään. Verkkokaupasta oli jotain kokoja loppu, mutta liikkeessä oli kyllä valikoimaa hyvin. Jäin miettimään jopa vielä paitaa ja hamettakin.

  2. Minä luin joskus postauksesi, jossa esittelit miehesi Pure Waste – t-paitaa ja seuraavalla kerralla Seppälässä käydessäni bongasin samoja paitoja siellä. Itsekin ihmettelin, ettei näitä kummoisesti mainostettu ja jouduinkin selittämään ideaa miehelle, joka heti innostui. Tosi hieno homma minunkin mielestäni! 🙂

    1. Joo niitä miestenpaitoja tuli kai ensin, ja Stockaltakin saa. Meillä mies on kovin tykännyt niistä, tosin jouduin niiden hintaa hieman perustelemaan. Joudun yhä, jos vieressä on osta 3 paitaa 15€.

  3. Mustakin tää oli aivan loistava juttu! Ostinkin heti sinivalkoisen mekon. Harmi vaan, että se meni ekassa pesussa aika kulahtaneen näköiseksi. Valkoiset kohdat ottivat väriä sinisistä, vaikka pesin bärinkerääjien kanssa. Sinisistä kohdista puski paljon pesunukkaa. Tuo sinun mekkosi näyttää käyttäytyneen paljon paremmin.

    1. kierrätetty kuituhan on tavallaan jo kertaalleen kudottua, joten se on vähän lyhyempää ja pehmeämpää kuin tavallinen uusi kuitu. Olen ymmärtänyt että sen takia näihin Pure Waste tuotteisiin lisätään myös kierrätettyä polyesteria, sillä kierrätyspuuvilla ei itsessään kestä niin hyvin.

      Minunkin mekkoon nousi siis pientä nukkaa. Sen varmaan saisi pois sellaisella nukankerääjällä, mutta suoraan sanottuna minua ei se edes haittaa. Printtituotteessa haittaisi varmaan paljon enemmän. Värjääntymään en sitä kuitenkaan saanut. Missä asteessa pesit, ja et kai pessyt ihan yksinään? Suosittelen aina esipesua korkeassa lämpötilassa (60 astetta) ja vaikka vanhojen pyyhkeiden kera jos epäilee että tummasta väristä voi irrota jotain. Toki ainahan siitä voi reklamoida suoraan kauppaan, jos tuote pesuohjeiden mukaan pestynä onkin päästänyt väriä.

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *