Kesäheila
Olen ihastunut aika syvästi. Rakkautteni on syventynyt nyt näin kesän aurinkoisina iltoina yhteisillä kävelyillä. Vain minä, itikat ja puolisalaiset iltakävelyt.
Eilen olin salaa onnellinen kun IsoSisko unohti perintöhattunsa joutsenlammelle ja “jouduin” lähtemään noutamaan sitä juuri kauneimpien auringonsäteiden valaistessa maisemaa. Hattu löytyi, ja minä sain lähes täydellisen kävelyn uuden ihastukseni kanssa parhaissa maisemissa.
Canon 6D.
Täydellinen kumppani kesäiltoihin.
Olen kuitenkin huomannut kuvaamisen olevan yksinäistä puuhaa. Lapset eivät suostu toteuttamaan villeimpiä pyyntöjäni, tai edes niitä pienimpiä. Oikeastaan tekevät täysin päinvastoin mitä pyydän, ja pahimmillaan juoksevat pois ennen kuin ehdin kaivaa kameraa esiin.
Huomaan kaipaavani kuvausseuraa. Haahuilijaa yhteen nurkkaan tai kättä pitämään höyhentä oikeassa valossa. Höpöttelyseuraa autioille kuvauspaikoille. Lastenvahdin saaminen iltayhdeksältä on utopistinen ajatus, joten tähän asti olen haahuillut Canon heilani kanssa yksin. Ja onneksi olen. Olen rakastunut tähän kaupunkiin aivan uudestaan, löytänyt paikkoja joista en ole tiennytkään ja paljon on vielä näkemättä.
Ihana kesä!
