| |

Tiikerit taisteluun

 

IMG_4592

IMG_4596

 

Viime aikoina elämä on heittänyt tikkuja jalkapohjiin. Ei tunnu löytävän oikeita sanoja tai ajatuksia. On ollut huoli ystävästä, oikein iso huoli. Hankalinakin hetkinä päädyn kuitenkin ompelemaan. Käsillä tekeminen on parasta terapiaa, eikä välttämättä tarvitse saada edes mitään erikoista aikaiseksi.

 

Ystävälleni kaivoin Noshin tiikerit tueksi ja taustajoukoiksi. Halusin ommella paljon voimaa niihin heikkoihinkin hetkiin, ja raivoa jolla voittaa omaan kehoon tunkeutunut pahis. En vieläkään löydä oikeita sanoja, mutta onneksi joskus pelkkä yhdessä oleminen riittää.

 

Toivottavasti nämä korvasivat naistenpäivän ruusut joita osastolle ei saanut viedä. Olemme kuitenkin tukena.

 

 

 

 

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Hih, ihan vähän aikaa sitten törmäsin mielestäni aika samantyylisiin tiikereihin toisessakin blogissa https://ruttu-nuttu.blogspot.fi/.

    Hienoon taisteluun pääsivät osalliseksi nämä sinun tiikerisi!

    1. Kiitos! Minäkin huomasin Mutturallan tiikerit, nämä on nyt suosittuja. Ja nämä nyt nähdyt tiikerit pääsivät tosiaan jo taistoon, ja ovat toivottavasti tuoneet iloa sairaalaan.

Vastaa käyttäjälle Kukka / Ja puu puhkesi kukkaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *