| | | |

Virkkaaminen kuteen ympärille

IMG_3951

IMG_3912

IMG_3906

IMG_3944

 

Viikolla kuusi on virkkailtu. Olin jo joku aika sitten leikellyt miehen rikkinäisiä t-paitoja matonkuteeksi, mutta koska matot syntyivät ommellen tilkuista, ja yksi virkattukin matto jo löytyi, oi aika kehitellä jotain vähän siltä väliltä. Tällä kertaa halusin kokeilla taas hieman erilaisempaa pintaa, ja kodin kukkaruukut kaipasivat tukea ja piristystä. Kävin ostamassa puuvillalankaa t-paitojen kaveriksi, ja ei kun kokeilemaan!

Tärkeää on valita virkkuukoukku puuvillalangan mukaan, eikä matonkuteen mukaan. Tämän opin ensimmäisen kokeilun jälkeen. Aloitus sujuu parhaiten kun ottaa työhön jo alusta asti mukaan sekä puuvillalangan että matonkuteen, ja oikeastaan tätä voi soveltaa niin kuin mitä tahansa muutakin pyöreää virkkaamista. Matonkude kulkee vain puuvillalangan sisällä.

 

koriohje koripäättely

Ohje virkattuun koriin

Tarvitaan 1 puuvillapaita leikattuna matonkuteeksi

50g puuvillankaa

virkkuukoukku puuvillalangan mukaan, itselläni oli nro 3,5 ja se oli ihan passeli

Tee puuvillalangasta ja kuteesta lenkki, ja luo lenkin ympärille 15-18 kiinteää silmukkaa, riippuen kuinka paksua sisällä kulkeva kude on. Sulje ne ympyräksi kiinteällä silmukalla. Kuljeta matonkudetta mukana koko ajan, mutta älä virkkaa sillä mitään, vaan jätä se vain virkkauksen sisälle joka silmukalla.

Ensimmäisellä kerroksella tee jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Kolmannella kierroksella tee yksi kiinteäsilmukka, ja seuraavaan silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Jatka näin koko kierros. Kolmannella kierrokselle kaksi kiinteää silmukkaa samaan aina kolmen silmukan välein, ja neljännellä kierrokselle neljän silmukan välein. Mikäli pohja alkaa kupruilemaan, vähennä lisättävien silmukoiden määrää.

Kun pohja on kukkaruukun pohjan kokoinen tai vähän isompi, tee kerros siten että virkkaa vain silmukan takareunaan koko kierroksen ajan, äläkä lisää enää uusia silmukoita. Jatka työtä virkkaamalla reunataitteen jälkeen niin korkeaksi kuin haluat, silmukoita ei lisätä enää tämän jälkeen.

Kun haluat päätellä työn, leikkaa matonkude ja virkkaa sen päältä kiinteillä silmukoilla. Virkkaa vielä pari silmukka normaalisti, jonka jälkeen voit päätellä koko työn. Sovita kukkaruukki sisään ja ihaile 🙂

 

Lisää kuvallisia virkkausohjeita löytyy Molla Millsin Virkkuri kirjasta, jonka itselleni ostin alennusmyynnistä. Jos korin tekee vain matonkuteesta (tai vanhasta t-paidasta), kuluu kudetta huomattavasti enemmän kuin nyt missä sitä ei virkata käytännössä ollenkaan. Molemmista koreista minulle jäi vielä puolikkaat kerät t-paitojen kudetta, joten näitä korejahan pitää tehdä lisää. Molla Millsilta on myös omaa nimikkolankaa juuri tähän virkkaamiseen, ja sitä taidan ostaa seuraavaksi. Kaksi pientä 50g kerää eivät riittäneet juuri mihinkään. Vielä yhden pannunalusen sain virkattua, mutta innostus jäi vielä isompiin töihin.

 

IMG_3963

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Tosi tyylikkäitä. Tuo matonkuteen virkkaus näyttää vähän tunisialaiselta virkkaukselta 🙂

    1. Kiitos Laura! En tiennyt että tälle on olemassa joku nimi, pitääkin googlata tuolla vinkkejä vielä lisää. Inspiraation sain osaksi Virkkuri kirjasta, jossa vähän samalla tyylillä vaihdettiin langan väriä ja kuljetetaan toista väriä mukana koko ajan.

  2. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla, tosi hauskannäköiset 🙂

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *