| | | | |

Puuvillasta kesämekko

IMG_4073

 

Viikolla seitsemän voi miettiä jo kesää. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, joten siitä voi ihan hyvin alkaa haaveilla jo helmikuussa. Haaveilua voi tehostaa muokkaamalla vanhasta hameesta/tyynyliinasta/lakanasta lapselle mekon.

 

Tyynyliinamekkoja olen tehnyt nyt kuluneen vuoden aikana ilman kaavaa, ja vielä yksi ja toinenkin, joten tällä kertaa vuorossa oli vanhan hameen tuhoaminen. Tämä oli odottamassa pitkään ompelua, mutta auringon vihdoin näyttäytyessä pitkän tauon jälkeen sain inspiraation ompeluun. Mekko on kokoa 110/116 ja kaveriksi ompelin siihen vielä huivin auringon suojaksi.

 

Koska meidän lapsilla on jo nyt liikaa mekkoja, päätin lahjoittaa tämän jollekin muulle lapselle. Niimpä mekko on tämän päivän ajan huudettavissa facebookin huutokaupassa, jonka tuotto menee suoraan syöpälapsille Sylva Ry:n kautta. Lähtöhinta on 6€, joten ei kun haaveilemaan kesästä!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *