| | |

Feta-pinaattipiirakka

IMG_3499

 

Mieheni hoiti lapsen synttärijuhlien tarjoilut lähes täysin. Oli aika hieno tunne saada nauttia juhlista keittiön ulkopuolella, ja kieltämättä innostuimmekin tällä kertaa sen vuoksi kokeilemaan paljon meille uusia leivonnaisia.

Sukulaisia saapuu juhliin aina pitkän matkan päästä, joten valmistamme aina myös jotain suolaista. Välillä se on ollut keittoa, salaattia, piirakoita tai ihan kunnon ruokaakin. Tällä kertaa teimme juustoisen feta-pinaattipiirakan, joka oli aivan täydellistä lohturuokaa vielä tänään lounaallakin maanantain kunniaksi.

Feta-pinaattipiirakka

Ohjeesta riittää yhteen pellilliseen, eli noin 15-20 ihmiselle.

Pohja

200g voita

4 dl jauhoja

1,5dl juustoraastetta

ripaus suolaa

3 rkl vettä

Täyte

450g pinaattia

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

loraus oliiviöljyä

300g fetaa

4 luomumunaa

2 purkkia kermaviiliä

1/2 tl muskottipähkinää

1/2tl mustapippuria

1 tl suolaa

100g juustoraastetta

Nypi jauhot voin sekaan, ja lisää suola ja kylmä vesi. Lopuksi lisää juustoraaste, ja muovaa taikinasta pallo. Painele ja kauli taikina leivinpaperin päälle uuninpellille, käytä apunasi jauhoja.

Nosta taikina pellissä odottamaan jääkaappiin.

Kuori, sekä hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota ne pannulla öljyssä. Lisää pinaatit keittele niitä kunnes ne sulavat ja ylimääräinen neste haihtuu. Jäähdytä.

Pistele piirakkapohjaa haarukalla, ja esipaista sitä uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Sekoita munat, kermaviilit ja mausteet keskenään. Lisää pinaattiseos ja murennettu fetajuusto. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle, ja ripottele pinnalle juustoraaste.

Paista piirakka loppuun uunin keskitasolla, ja 25 minuutissa siitä pitäisi tulla vallan mainiota. Tämän voi tehdä myös etukäteen, ja piirakan voi lämmittää uunissa vasta ennen tarjoilua.

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *