| |

Liitutaulukuusi

 

_c_joulukalenteri2014_

IMG_1527

IMG_1528

 

Blogiringin joulukalenterin vuoro napsahti taas tänne, ja toisena kuusivinkkinäni on myös varisematon kuusi. Löysin sattumalta askartelukaupasta kontaktimuovin näköisen rullan liitutaulumuovia. Samaan pakettiin kuului vielä liidutkin, eikä hintakaan ollut mikään korkea. Paljon mieluisampi askarreltava kuin kaiken sotkeva maali.

 

Ostin vanerilevyjä joihin teippasin liitutaulumuovista päälliset. Kokeilin ensin taittaa teipin nurjalle puolelle, mutta vahva muovi ei siitä tykännyt. Niimpä annoin puun näkyä ihan sellaisenaan, ja leikkasin sopivan palan päälle teipattavaksi. Lapset ovat näistä varsin innostuneet, ja uusia kuusia ja muita olioita ilmestyy tauluihin päivittäin. Ja mikä parasta, saa edellisen piirroksen pyyhkiä itse rätillä pois.

 

Mustan kuusen lisäksi olohuoneeseemme eksyi se kuusen alkukin. Olen suunnitellut jo todella kivoja koristeita, mutta lapsen kanssa ei olla päästy nyt askartelemaaan, sillä joulukalenterimme on jäähyllä. Te voitte kuitenkin käydä katsomassa eiliset vinkit Mamma Mian blogista ja huomenna taas Minä, sinä ja hän blogista. Koko kuukauden luukut näkee kätevästi Blogiringin sivuilta kootusti, ja hyviä vinkkejä löytyy   erittäin paljon jo nyt. Toivottavasti viikonloppuna päästäisiin lasten kanssa jo hieman askartelemaan koristeitakin näihin kuusiimme, visiot on jo valmiina ja kierrätysideat mielessä!

 

IMG_1599

11.12

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *