Helppo focaccia

IMG_0729

 

Opin tämän focaccian reseptin opiskeluaikoina, jolloin kaikki mahdollisimman edullinen leivonta oli käytettävä hyödyksi. Teimme tätä lähes aina kaikenlaisiin illanistujaisiin, ja sittemmin tätä on syöty niin häissämme, lasten nimiäisissä kuin ihan synttäreilläkin. Joka kerta maku hieman muuttuu sen mukaan, mitä päälle tai sisälle heittää mausteeksi. Tällä kertaa intouduin Lanfanchin valkosipulilla maustetusta oliiviöljystä ja oliiveista.

Tämän focaccian taikana on kylmä vesi ja pitkä kohotusaika. Taikinaa ei missään nimessä saa alustaa ja tehdä siihen sitkoa, vaan ainekset vain sekoitellaan kylmään veteen. Taikina voi kohota jopa jääkaapissa yön yli kelmun alla, tai sitten huoneen lämmössä noin 4 tuntia. Yleensä annan taikina kohota puolisen tuntia pellillä vielä lisää.

 

 

IMG_0751

 

Pahinta on odottaa leivän jäähtymistä. Mikäli palat leikkaa kuumana, ei leipään jään kuohkeutta. Minä en malttanut näihin kuviin odottaa tarpeeksi. Mutta kun vähän aikaa antaa odottaa liinan alla, niin tätä voisi syödä aivan liikaa.

Leipä sopii salaatin, keiton tai jonkun kasvispadan kaveriksi. Sopii myös sellaisenaan suolaisen ja leivän nälkään, ja meillä lapset taistelevat siitä kumpi saa enemmän oliiveja. Toimii myös aurinkokuivatuilla tomaateilla, rosmariinilla tai ihan vaan öljyllä ja suolalla varustettuna. Tämä on SE ohje, jota minulta kysytään aina juhlien jälkeen. Tässä se nyt sitten on, nauttikaa!

 

Focaccia ohje:

5dl KYLMÄÄ vettä

1/2 paketti tuorehiivaa

2tl suolaa

7dl jauhoja

1/2dl maustettua oliiviöljyä

sormisuolaa

Sekoita hiiva ja suola kylmään veteen. Lisää sekaan jauhot. Älä alusta taikinaa tai vaivaa, sekoita jauhot ja anna jäädä kohoamaan liinan alle noin neljäksi tunniksi. Kun taikina on kohonnut, levitä se leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Tee leipään reikiä, ja valuta niihin omaan makuun sopivaa oliiviöljyä. Minä käytin valkosipulista, ja päälle vielä oliiveja ja sormisuolaa. Paista uunin keskitasolla noin 15-20 min, kunnes leipä on kauniin ruskea. Anna levätä liinan alla ennen leikkuuta, ja nauti!

 

Lisää vinkkejä maustettujen öljyjen käyttöön löytyy näppärästi Lanfranchin kampanjasivulta.

 

 

 

IMG_0732

Samankaltaiset artikkelit

6 Kommenttia

  1. KAIKKI leivonta pitäis tehdä kylmään veteen! Niin paljon parempaa. En tajua mistä tää kädenlämpöinen vesi juttu edes tulee, kun tulos on parempi juuri tällä kaavalla!

    1. Mutta ehkä se syy siihen kädenlämpöiseen veteen on aika. Kuka jaksaa odottaa pullataikinan kohoamista neljä tuntia? Minä kyllä jaksan tämän leivän kanssa, koska on myös siitä näppärä että voi tehdä heti aamusta taikinan kohoamaan, ja sitten leivät voi tehdä juuri ennen vieraiden tuloa. Mutta joo, harvoinpa saa mistään lukea hiivan liottamisesta kylmään veteen. Ei sitä opeteta.

      1. KAIKKI leivonta tehdään kylmään veteen. 😀 Mutta joo, kotona miekin oikasen ja vähintään nostan sen taikinakulhon lämpimään veteen että se taikina joskus edes nousisi..

  2. Ootko juhlissa tarjoillut jotain lisuketta tän kanssa? Nimim. Nimiäiset ja synttärit seuraavina viikonloppuina ja tarjoilupaniikkia pukkaa!

    1. Hei Maria!

      Riippuen juhlista, olemme tarjoilleet näiden kanssa keittoa tai salaattia. Varsinkin salaatin kanssa on erittäin hyvää, siihenkin voi tehdä eri versioita. Ja keiton kanssa taisi viimeksi mennä hyvin kaupaksi, oman ystäväpiirin kanssa syötiin pellillinen tuosta noin vaan kurpitsakeiton kanssa 🙂

Vastaa käyttäjälle Mirka/Kasvukipuja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *