| |

Valmiiksi pureskeltu rantaloma

IMG_9462

IMG_9423

IMG_9470

IMG_9421

IMG_9477

 

Olemme aiemmin olleet sitä koulukuntaa, joka varaa lennot ja hotellit erikseen, ja jotka nauttivat enemmän kaupunkinähtävyyksistä kuin rantalomista. Kun minua kehdotettiin pitämään syysloma töistä, koimme sen mahdollisuutena kokeilla jotain ihan muuta. Varsinkin mieheni halusi ihan kunnon valmiiksi pureskellun loman, jossa ei tarvitsisi miettiä muuta kuin laskun maksamista ajallaan ja sen jälkeen kaikki olisi vain yhtä aurinkoa.

Päädyimme lopulta hotelliin All Inclusive tarjonnalla. Paikalla ei ollut Bamsea tai kirahvia, mutta askartelua, vesijumppaa ja kävipä pienin jopa hotellin parturissa. Buffet pöydät notkuivat ruokaa neljä kertaa päivässä, eikä nälkää tarvinnut nähdä. Olisipa tarjolla ollut ilmaiset alkoholijuomatkin, mutta me jätimme ne suosiolla toisille.

Lapset palkittiin pienellä jäätelöannoksella jos päivä oli kävelty reippaasti kaupungilla, mutta toki kävimme myös paikallisissa ravintoloissa. Loppuviikosta buffet pöydät alkoivat jopa kyllästyttää samalla tarjonnallaan, ja varsinkin se ranskalaisten ylitarjonta oli surullista nähtävää. Omat lapsemme söivät hienosti kaikkea mitä heidän lautasilleen laitoimme, ja varsinkin oma lautaseni täyttyi lähes aina vain tuoreista salaattiannoksista.

 

IMG_9309

IMG_9182 - Copy

IMG_9272

IMG_9186 - Copy

IMG_9210 - Copy

 

Teimme myös yhden opastetun matkan. Olin opastukseen todella tyytyväinen, samoin retken kohteisiin. Omatoimisesti teimme montakin reissua lähialueen turistikohteisiin ja paikallisten leikkipuistoihin. Lapset nauttivat jopa täyteen ahdetuista busseista, ja taksia emme tainneet käyttää sen johdosta kertaakaan. Kieltämättä oli kyllä aika näppärää, kun matkoja lentokentälle ja hotelliin ei tarvinnut miettiä itse. Lisäksi oppailta sai tietoa asioista joita ei ollut itse ehtinyt googlaamaan, ja unohtuipa meiltä jopa paikallisten tervehdysten opettelukin. Kunnon turistireissu siis kaikinpuolin.

Joskushan tämä oli koettava. Seuraavaa kertaa ajatellen tiedämme ettemme tarvitse ihan näin prameaa ja suurta hotellikompleksia, saati All Inclusivia. Tällä kertaa pienin matkusti vielä näppärästi ilmaiseksi, ja seuraava kerta tuleekin hieman hintavammaksi kun lapsi maksaa saman verran kuin aikuinen. Ellei osta puolta vuotta etukäteen, mutta veikkaan ettemme kykene niin pitkäjänteiseen suunnitteluun kuitenkaan.

Lasten kanssa matkustaminen on kuitenkin aika helppoa. Kunhan itse pysyy rauhallisena ja tyynenä, nauttivat ne lapsetkin mukana ihan kaikesta. Me selvisimme hyvin myös yhden kantorepun ansiosta, vaikka toki kolmevuotias jaksaa kävellä jo pitkiäkin matkoja. Vain yhdet matkapahoinvoinnit turistibussissa, ja niihinkin olimme varautuneet paremmin kuin hyvin. Aurinko lämmitti, loma rentoutti ja työasiat unohtuivat viikoksi lähes täysin. Lapset kyselevät jo milloin lähdetään seuraavaan reissuun, ja kyllähän sitä siis on pakko lähteä.

 

IMG_9241

IMG_9229 - Copy

IMG_9114 - Copy

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Ihana loma! Me ollaan käyty miehen kanssa kahdestaan kymmeniä kertoja vastaavalla, valmiiksi pilkotulla reissulla, jopa tuossa samaisessa kohteessa. On ne kivoja, noin niinkuin nollaamiseen – kaupunkikohteet ihan eri meiningillä.

    Tänä vuonna lähdettiin kuitenkin tosiaan äkkilähdöllä, vaikkakin hyvin selvin suunnitelmin. Meillä oli tiedossa tarkka paikka, minne oli päästävä ja tarkat päivämäärät. Otimme tietoisen riskin, että jos ei onnaa, niin ei lähdetä minnekkään. Sitten vaan kamppeet kasaan, kaikki tarvittavat selvittelyt ja paperit kuntoon ja kaksi iltaa ennen lähtöä klikattiin äkkilähdöt netistä ja saatiin reissu 700€:lla koko porukalle (meilläkin pienin ilmainen). Meitä jännitti määrittelemätön majoitus, mutta luotettiin, että jos hotelli on huono, niin löydetään kyllä uusi paikanpäältä. Ja oltais löydettykin, Kreikassa on niin paljon tarjontaa kohteessa kuin kohteessa. Kaikki lomassa oli kuitenkin ihan mahtavaa ja jos kohteella ei ole niin väliä, niin äkkilähtöjä saa hyvinkin halvalla ihan varmasti. Aiotaan jatkossakin matkustaa näin! 🙂

    1. Tuo teidän äkkilähtö kuulostaa kyllä loistavalta, ja tuolla hinnalla! Ehkä me kokeillaan tuota myös ensi kerralla, saa vähän toisenlaista jännitystä ja lapset nyt sopeutuu kaikkeen 🙂

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *