| |

Kurpitsasta lyhty (ja ruokaakin)

 

Ostin tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni kurpitsan. Viikon verran se sai toimittaa koristeen virkaa terassilla, ja vähintään pari päivää juttelin sille tarinoita keittiössä. Inhoan etikkaliemeen säilöttyjä kurpitsan paloja, joten ennakkoluulojakin oli. Ajattelin kuitenkin saavani edes jonkinlaisen lyhdyn kokkailujen jälkeen, koska ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla.

Niimpä.

 

Minulle suositeltiin koverrukseen jäätelökauhaa. En uskonut tarpeeksi, vaan ajattelin selviäväni ilman kun kurpistakin oli niin pieni.

– lopulta huomasin tuhoavani kurpitsaa metallisella pienellä kahvimitalla. Onneksi meillä ei juurikaan juoda kahvia, mutta ehkä se jäätelökauha olisi ollut oiva ostos.

 

Ajattelin säästää kaiken mahdollisen kurpitsan sisustan keittoon. Koversin hattua ja reunaa aika paljon. Näin muotoilijan koulutuksella olisi ehkä kannattanut tajuta lopputulos.

– Nyt on liian pieni hattu liian isoon aukkoon. Kätevää.

 

Luojan kiitos minua varoitettiin niistä siemenistä. Kuulemma ne eivät sovi keittoon sellaisenaan, tulee kuulemma puisevaa.

– tätä en kokeillut, onneksi minäkin uskon vielä edes jotain vinkkiä. Poimikaa siis siemenet sivuun ennen keiton keittämistä. Siemeniä voi kyllä paahtaa erikseen, minä taidan säästää pari ensi kesän istutuksiin.

 

IMG_9953

IMG_9950

IMG_9946

 

Tein ison kurpitsa-linssikeiton. Sitä tuli noin neljä litraa, ja lapset söivät kolme lautasellista kummatkin. Kaikki vieraat santsasivat. Seuraavana päivänä lapset itkivät, kun keitto loppui jo yhden lautasellisen jälkeen. Jotain siis onnistui.

Lyhtyä olemme ihastelleet nyt koko perheen kesken, vaikka taidankin hioa taitojani vielä ensi vuotta varten. Tai sitten ostan toisen lyhdyn vielä ennen Halloweenia.

Ennakkoluuloni ainakin hälvenivät. Kurpitsa oli yllättävän hyvää, niin hyvää että siitä keitosta unohtui ottaa kuvat. Kuvitelkaa tähän siis vaalean oranssinen keitto, johon voi heittää päälle vaikka soijapaahdettuja auringonkukan siemeniä. Seitsemän euron kurpitsa antoi siis paljon.

 

Kurpitsakeitto

2 sipulia

1 kp kurpitsaa paloina

1,5dl punaisia linssejä

1 paketti sulatejuustoa

1,5 litraa vettä

suolaa

mustapippuria

 

Kuullota pilkotut sipulit ja kurpitsat isossa kattilassa. Lisää vesi ja linssit, ja anna kiehua matalalla lämmöllä noin puoli tuntia. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai survimella, ja lisää sekaan pilkottu sulatejuusto ja mausteet. Nauti siemenien ja leivän kera.

 

IMG_9883

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *