Kierrätyshaaste

IMG_9533

IMG_9558

 

 

Päätimme Tyrnifarmari-blogin Jannican kanssa tehdä toisillemme haasteen. Molempien kaapista löytyi farkkuja, ja molempien kätköistä löytyi yllätyksiä. Tarkoituksena oli tehdä sekä ylä- että alaosa, joka olisi myös kokonaisuus.

Minä löysin farkkujen kaveriksi vanhan yli-ison yöpaidan. Päivän verran sitä kääntelin, leikkelin ja ompelin, ja illalla se oli yhä yöpaita. Lopulta tajusin heittää koko tekeleen pesukoneeseen värin kanssa, nyt se on vain ylisuuri mekko. Mukava sellainen, ja jos omaisin raskausmahan niin se mahtuisi kyllä oivasti mekon alle. Nyt kätken sinne vain herkkumakkarani.

 

IMG_9581

IMG_9589

 

Farkut taipuivat lopulta boleroksi. Näin kuvan Pinterestissä, ja oli pakko heti kokeilla oma versioni. Tykkään paljon, vaikka en ole vielä keksinyt tilaisuutta johon tämän voisi laittaa päälle. Työpaikallani kun on jo aivan liian kylmä lyhythihaisen pitämiseen.

Suosittelen kurkkaamaan mitä Jannica keksi. Ideat Tyrnifarmareilla lähtevät aina huimaan lentoon, ja suosittelen selaamaan sieltä samalla myös Zero Waste ompeluohjeita. Niistä on erittäin helppo aloittaa ompeluharrastus, eikä vaadita suurta osaamista. Paljon vain innostusta ja inspiraatiota, niin kaikki onnistuu. Kiitos siis Jannicalle yhteistyöstä, näistä saa aina uudenlaisen innostuksen omiin ompeluihin!

 

IMG_9563

Samankaltaiset artikkelit

11 Kommenttia

  1. Toi bolero on niiiiiin siisti! Taidan tehdä itsekin samanlaisen myöhemmin. Hauskaa tosiaan että molempien ideat on vahvasti imetty Pinterestistä 🙂

  2. Ensin en huomannut bolerossa mitään erikoista. Mutta vau, se on upea, tosi hauska idea 🙂

    1. Kiitos Laura! Nyt vaan kokeilemaan tätä sinullekin, on tosi helppo tehdä. Ja nopea 🙂 Minäkin inspiroidun paljon sinun tekemistä töistä!

  3. Oi! Mikä bolero! Mun pitää myös mennä kaivelemaan vanhojen farkkujen pinoa, toi on meinaan älyttömän hieno.

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *