| | |

Waste Side Story

IMG_8789

IMG_8791

IMG_8665

IMG_8767

IMG_8648

IMG_8630

IMG_8606

IMG_8539

 

Kävin perjantaina muotinäytöksessä, joka ei ollut ihan mikä tahansa muotinäytös. Olen jo pitkän aikaa seurannut Pure Waste Textilesin nousukiitoa muotimarkkinoilla. Kun joku vihdoin älyää tehdä toisen jätteestä ihka oikeaa uutta kangasta, ei se voi olla olla kuin järkyttävän hieno uutinen koko vaateteollisuudelle. Vielä kun ottaa huomioon että keksintö on suomalaisten käsialaa, antaa se potkua tälle supistuneelle alalle koko maassa.

Pääsin siis Elsan kutsumana seuraamaan mitä eri suunnittelijat olivat tehneet Pure Waste Textilesin kankaista. Mukana oli farkkua, trikoota ja neuloksia, mutta kuten ehkä arvaatte, rakastuin siihen farkkuun. Iso lierihattu nousi yhdeksi suosikeistani, samoin tumma farkkutakki ja farkusta tehdyt kengät. Lisäksi toki kassit, muut hatut ja nuken päälle sidottu matto saivat ihailuni osakseen.

 

IMG_8732

IMG_8730

IMG_8729

IMG_8711

Eniten koko yritykseltä odotan kuitenkin jotain meille tavallisille kuluttajille. Niitä perusfarkkuja, jotka eivät turmele kehitysmaan työläisen keuhkoja tai saastuta heidän vesiään. Kun piakkoin markkinoille saadaan vihdoin kierrätysmateriaalista tehdyt ja Suomessa Masi Companylla ommellut farkut, olen minä heti ostamassa meidän perheeseen niitä useammankin parin. Kuulemma nämä on kaikki numeroituja yksilöitä, ja alkuun niitä on tehty vain sata paria. Minä ostan sellaiset kuitenkin sekä miehelleni että minulle, olkoon ne sitten meidän perheen mätsäävät “tuulipuvut”.

Toinen äärimmäisen kiinnostava asia on tietenkin se kangas. Kun nyt kerran satuin paikan päälle, oli minun toki käytävä jututtamassa yrityksen perustajia. En tiedä teistä muista ompelijoista, mutta minä ainakin haluan kierrätysmateriaalista tehtyä trikoota ihan päivittäiseen ompeluihini. Kun kangas on täysin kierrätettyä ilman uutta veden kulutusta, ei sen parempaa uutta kangasta olekaan. Lapsille toki ompelee liian isoista kirpparivaatteista aina uusia, mutta lähinnä omat ja miehen vaatteet ovat ne ongelmallisimmat. Kohta siis onneksi tämäkin ongelma on ratkaistu.

Pure Waste on saanut jo vuoden Muotiteko palkinnon viime vuodelta. Ja sitähän se olikin, muodin pelastus. Vaikka en muotia sinänsä seuraa, käytän ja ompelen silti vaatteita. En halua kuluttaa koko ajan uutta, ja kohta niitä vanhoja rytkyjä ei saa lain mukaankaan enää heittää kaatopaikalle. Tarvitaan uusia innovaatioita. Vaikka Pure Waste tekee kankaasta tehtaiden siististä ylijäämäkankaista, on tässä silti koettavissa jo uuden sivun kääntäminen. Ei haluta enää vain kuluttaa, vaan on jo mietittävä mitä se aiheuttaa muille ja luonnolle. Toivon suuresti että Pure Waste saa kankaitaan myyntiin myös meille ompelijoille, sekä toki vaatteita näistä ihan tavallisten kuluttajien tietoisuuteen.

Toisen jäte voi olla toisen aarre. Nyt se on ainakin todistettu.

 

Pure Waste Textiles

IMG_8531

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *