Liikaa muuttujia

10646996_10152504709768071_3269493013791692064_n

 

Jokainen varmasti tietää miten paljon organisointia nelihenkisen perheen etelän lomalle lähteminen vaatii. Ei ole äkkilähtöjä, halpoja hostelleja tai tuntematonta kohdetta. Vaaditaan lomien yhteinen synkronisointi, hillitön matkojen vertailu, kissanhoitajan palkkaaminen. passikuvien ottaminen kun joku on taas ilman passia, pakkausrumba ja mietintä siitä miten ihmeessä pääsee lentokentälle (ja sieltä pois) keskellä yötä lasten kanssa. Kun nämä on saatu edes jotenkin selvitettyä, ei sekasortoon tarvittaisi enää mitään muuta, kuten vaikka pientä aivotärähdystä.

Lasten ja meidän aikuistenkin pitkään odottama syysloma oli saada katkeran päätöksen jo ennen kuin pääsi kunnolla edes alkamaan. PikkuSisko päätti hoitaa jännitystä elämään, ja onnistui horjahtamaan jakkaralta palapeliä hakiessaan niin pahasti, että me vietimme lähes työpäivän mittaisen ajan sairaalassa tarkkailussa. En normaalisti edes hätkähdä lasten muksahduksista tai kaatumisista, ymmärrän ja lohdutan toki. Puhallan päälle, liimaan laastarin tai annan pusun ja pyyhin kyyneleet kun pahin kipu on mennyt ohi. Tällä kertaa mietin ensimmäistä kertaa hätäkeskukseen soittamista, mutta päätimme matkata velton ja oksentelevan lapsen kanssa itse päivystykseen.

Onni onnettomuudessa tällä kertaa. Yöllä hieman vielä jännitämme lapsen kuntoa, mutta näyttäisi siltä että reissumme pääsee kuin pääseekin vihdoin alkamaan. Uimapuvut ja aurinkorasvat on pakattu, nyt tämän jälkeen ei edes haittaa jos jotain muuta muka oleellista on jäänyt kotiin. Kunhan selviämme auringon lämpöön koko perheen voimin, ja palaamme sieltä vielä takaisin mukavasti ruskettuneina.

Vinkit teille saapunevat sitten viikon päästä. Sillä aikaa lomaamme voi kyllä seurata Instagramin puolelta, lupaan päivittää helteisiä kuvia.

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Hui! Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Hyvää matkaa nyt kuitenkin 🙂

    Ja pakko olla vastarannan kiiskenä sen verran, että meidän perhe vietti juuri yhden parhaista lomistamme äkkilähtönä (lapset 1 ja 3 vuotta), määrittelemättömällä majoituksella ja pienen herran passikin haettiin expressinä edellisenä päivänä 😀 Mutta toki meillä ei rajoita kotiäidin loma-ajat, ei ole lemmikkejä, joille etsiä luotettavaa hoitoa, eikä ole ruoka-allergisia lapsia (vaikka epipen oli kyllä mukana hyönteisten varalle). Pakkaamistakin helpotti kotimaan menneet helteet, jotka mahdollistivat sen, että laukkuun työnnettiin tutuiksi tulleet suurimmat kesäsuosikit ja loman jälkeen ne sai pestyä suoraan talviteloille 🙂

    1. Mutta tuohan kuulostaa Piia ihan mahtavalta! Ihanaa uskallusta, jota ei varmaan meidän perheestä kyllä löytyisi. Toivottavasti oli mukava loma 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *