Pallomekko

Pallomekko

Kangaskaappia siivotessani päätin leikellä vanhempia kankaita, joita jostain syystä oli jäänyt laatikon pohjalle. Heti ensimmäisenä käyttöön pääsi pallomekko. Lisämakua tein antamaan pienen raitaisen rusetin. Pääntien alle ompelin pätkän kuminauhaa. Lapsi tykästyi mekkoon heti, ja näillä keleillä tämä on myös oiva kesämekko. Helman jätin tarkoituksella huolittelematta. Kangas on ostettu jo talvella Noshilta.  

Kurkkudieetti

Kurkkudieetti

Odotan niiden ilmestymistä jo toukokuussa. Ensimmäiset on kilohinnaltaan ryöstöhintaisia, mutta sorrun aina silti ihan vain muutamaan. Joskus niissä on paljon piikkejä, toisinaan ei ollenkaan. Loppukesästä kilohinnan ollessa alle euron, santsaan monta kiloa kerralla. Monta kertaa viikossa. Ne on kuulemma luotu elämään suolaliemessä. Itse olen uskaliaasti eri mieltä, ja syön vain “raakana”. Aamupalaksi leivän päällä, välipalana…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!