| | |

Juhannushetket

Kuten moni muukin, mekin nautimme viileästä ja sateisesta juhannuksesta. Emme edes mökkeile, mutta juhannuksen tanssilattia valmistui juuri parahiksi. Puistot ovat autioita täällä juhannuksenakin, mutta tällä kertaa ei se meitä juuri haitannut. Karusellissä sai pyöriä niin monta kierrosta kuin itse vain halusi, ilman suurempia jonotuksia.

 

IMG_4851

IMG_4809

IMG_4801

 

 

Kissat ovat joutuneet suurimmiksi kärsijöiksi piharemontissamme. Niiden ulkotarha purettiin uuden tieltä, joten niitä on tarvinnut ulkoiluttaa muilla keinoin jos haluaa nukkua itse yönsä hiljaisuudessa. Toisaalta kissat tuntuivat olevan otettuja tästä ulkoilutavasta, joten heillekin pieni juhannuslahja. Oman maan perunoita ei saatu vielä nostaa pöytään asti, mutta onneksi kaupasta sai huokean edullisesti uusia pieniä perunoita juhannuspöytään.

Tänään sateinen ilma taitaa pitää meidät suurimmaksi osaksi sisätiloissa. Isomman lapsen kanssa voisi uskaltautua jopa elokuviin, kun hinnat ovat naurettavan alhaiset. Ompelupöytä pursuaa ideoita ja jopa uusia kankaita, joten tylsää ei ole sisälläkään. Toivottavasti teilläkin on ollut oiva juhannus!

 

IMG_4788

IMG_4787

IMG_4781

IMG_4780

IMG_4765

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *