| | | |

Maripaidan uusi elämä

Päätin kokeilla saisinko muokattua omista paidoistani lapsille uudet vaatteet. Noin 15 vuotta vanhat Maripaidat pääsivät siis saksien uhriksi. Ne olivat käytössä kutistuneet minulle hieman lyhyiksi helmasta, ja olipa toisen hihoissa aika monta reikääkin kissan kynsien jäljiltä.

Raidallisesta muokkasin pienemmälle lapselle mekon. Tämä sai pinkeistä resoreista eloa ja väriä, ja saman sävyinen pitsi on vanhasta pöytäliinasta.

IMG_3025

IMG_3216

IMG_3221

Isompi taas sai yömekon vanhasta pallopaidastani. Tästä tuli niin suuri hitti, että lapsi ei ole halunnut antaa sitä pesuun. Tässäkin oli pari pientä reikää takakappaleella, mutta eivät ne silti käyttöä haittaa. Parempi kuluttaa kunnolla loppuun, kuin antaa periksi vähän liian aikaisin.

IMG_3075

IMG_3084

Näistä innostuneena päätin pyörähtää Marimekon liikkeessäkin katsomassa onko muoti muuttunut sitten viime näkemältä. Samat raidat siellä olivat hyllyssä yhä, ja olipa jopa ihan samaa pallopaitaa samalla väritykselläkin. Itku meinasi kuitenkin tulla silmään tutkiessani tuotteita enemmän. Siinä missä omissa paidoissani on vielä “Made in Finland”-merkintä, ei sitä enää näissä uusissa ollut. Kaikkia koristi “Made in China” laput, vaikka hintalapuista sitä ei todellakaan olisi huomannut.

Jäin miettimään kuinka suomalaisia tuotteita oikein luulemmekaan ostavamme? Marimekko ajatellaan kovin suomalaiseksi, mutta onko se sitä enää? Omasta mielestäni ei. Vaikka tuotanto ei ole niissä pahimmissa Bangladeshin tai jopa Afrikan riistotehtailla, voisi se silti olla paljon lähempänä. Suren suomalaisen vaateteollisuuden kuoppaa, jota ei vain enää arvosteta. Käsityön arvo sentään on vähän enemmän nousussa, mutta mielelläni näkisin että myös isommat firmat saisivat panostaa enemmän kotimaisuuteen.

Tämän jälkeen on myönnettävä, että meistä ei saa enää Maripaitojen uusia ostajia. Laatu tuskin on on Kiinan tehtailla parempaa kuin Suomessa, ja kun samalla hintalapulla olevan tuotteen voi saada myös lähempänä tehtynä, on oma valintani ainakin kovin selvä. Nämä käytämme toki loppuun, mutta seuraavat raitapaidat taidan ommella ihan itse, sillä raitakankaita sentään teetetään yhä Suomessa.IMG_3218IMG_3070

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Itku meinasi minultakin päästä kun huomasin uudet made in china-laput. Enkä myöskään aio enää kyseiseen puotiin rahojani kantaa. Harmi, koska raitapaidat ovat mielestäni parhaita lastenvaatteita. Mutta kiva tietää että edes se trikoo tehdään Suomessa, pitänee opetella tekeen lasten paidat itse. 🙂

  2. Näitä samoja asioita olen itsekin pohtinut ja surrut. :/ Kiteellä toiminut Marimekon tehdas suljettiin vasta vähän aikaa sitten ja se vei monelta työpaikan. Surku!

  3. Jotenkin ajattelin, että edes mun yli 200 euroa maksanut Marimekon ylioppilasmekkoni olisi tehty Suomessa. Joo, ei. Liettuassa. No parempi sekin kuin ihan riistolla tuotettu mekko.

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *