| | |

Laskoshame

Huomaan juurtuvani tapoihini, ja vaatekaappini sisältöön. Käytän liikaa farkkuja, vaikka hame voisi sopia jopa työkäyttöönkin. Kun sain mahdollisuuden kokeilla Puhde-Puodin uutta kasvivärjättyä puuvillaa, sain siitä vision jo ennen kuin kangas oli saapunut minulle.

Vaikka käytän paljon luomupuuvillaa, ei se kuitenkaan takaa että värjäys olisi välttämättä sitä kaikista ekologisinta. Toki usein luomukankaat on painettu reaktiiviväreillä jotka ovat paljon hellempiä ympäristölle ja iholle kuin pigmenttivärit, mutta kasvivärjättyä puuvillaa ei oikein ole ollut tarjolla. Nyt sellaista kuitenkin saa Puhde-Puodista, ja myös kankaisiin sopivia luomulankoja. Näitä tilaan itselleni kyllä lisää enemmänkin, eivät ainakaan ommellessa eronneet tavallisesta ompelulangasta mitenkään.

IMG_3380

IMG_3387

IMG_3474

Halusin siis itselleni hameen. Tuttuun tapaan aloitin ompelunkin paria tuntia ennen juhlahetkeä, mutta tällä kertaa ei tullut edes paniikkia kuvaamisen tai pukemisen kanssa. Kangas on mukavan ohutta kesää ajatellen, mutta ei tästä silti näy läpi vaikka sitä hieman pelkäsinkin. Tein vastalaskoksia sekä eteen että taakse, ja sivussa on piilovetoketju.

Eteen ompelin vielä Virosta löytämäni käsityöläisen tekemän puunapin, ja blogin lukijalta saamani virkatun kukan. Kokonaisuutena tästä tuli todella kiva. Sopii mielestäni niin juhlaan kuin arkeen, ja voisipa tälle tehdä alushameenkin jos haluaisi.

Pidän todella paljon luonnonmateriaalien ompelusta, sillä niitä on helppo muokata myös silitysraudan avulla. Jos jossain kiertää, voi sen silittää huoletta pois. Sama ei toimi tekokuitujen kanssa, ja eron huomaa toki päälläkin. Tämä ei esim. sähköistynyt ollenkaan, vaikka alla oli sukkahousut. Ryppyjä ei toki voi välttää, mutta se kuuluu ohuen puuvillan luonteeseen. Eikä myöskään hiosta kesällä!

 

IMG_3386

IMG_3468

 

Yhteistyössä Puhde-Puoti

 

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

Vastaa käyttäjälle Ada Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *