Vanhat farkut uuteen muotoon - T-paita
| | |

Vanhat farkut uuteen muotoon

Olen koko talven ajan innostunut enemmänkin muokkaamaan vanhasta uutta, kuin sinänsä ostamaan uusia kuoseja. Toki niitäkin tekee mieli, mutta enemmän saan haastetta ja inspiraatiota jos keksin miten hyödyntää vanhoja vaatteitamme. Ja vaatteitahan riittää niin paljon, että niistä saa nyt toki lapsillekin uutta.

Reilu kuukausi sitten tein PikkuSiskolle hänen ensimmäisen hameensa vanhoista farkuistamme. Tästä tuli yllättävän kiva, vaikka oli ensimmäinen kokeiluversio tällä rintamalla. IsoSiskollehan tein lappuhameen jo aiemmin, josta tuli erittäin käyttökelpoinen ja lapsen mieleinen.

IMG_1144 IMG_1075

Nyt viime viikolla inspiroiduin leikkelemään farkkuja lisää. Tällä kertaa ompelin tyynyn, jonne piilotin vetoketjun vanhan vyötärökaitaleen alle. Olen oppinut, että tyynynpäälliset on hyvä saada aika useinkin pesuun, lapsiperheessä kun niille saattaa läikkyä ties mitä.

Samalla ompelulla oli tarkoitus tehdä kuluneista lahkeensuista myös pannunalunen. Ihan niin pitkälle ei lahkeet kuitenkaan riittäneet, joten sain aikaiseksi vain mukinalusen. Mutta eiköhän materiaali pikkuhiljaa kerry enemmän, jotta saan alusen vielä sille kattilallekin. Olkoon tämä pitkäaikainen projekti, liimanhajuinen sellainen.

IMG_1816

farkkutyyny

Farkuista riittää kuitenkin vielä ommeltavaa. Olen nähnyt niistä tehtyjä mattoja, ja ompa teollisuuden ylijäämäfarkuista muokattu ihan uutta kangastakin. Aivan mahtava idea, ja itse ostaisin kierrätysfarkkua heti jos myyntiin asti tulee meille kuluttajille. Pinterestistä löytyy myös äärimmäisen näppäriä ideoita farkkujen hyötykäyttöön.

 

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

  1. Oih, onpas suloinen hame pienellä neidillä. Minäkin olen ihan rakastunut farkkuihin materiaalina. <3 Ihanaa työstää.

Vastaa käyttäjälle Äni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *